Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nivalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 11.04.2024/Pykälä 28

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Asemakaavan muutos kortteleissa 125 ja 205, opiskelija-asuntolat

 

Tek 11.05.2023 § 58 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

Valmistelija 

 Maanmittauteknikko p. 040 344 7285

 

Nivalan vuokrakodit Oy suunnittelee opiskelija-asuntolan rakentamista. Hanke sijoittuu Ruojantien ja Tarhinpuhdon kulmauksessa sijaitsevalle alueelle. Kaupunki omistaa korttelin 205 ja on sopinut korttelin 125 sijaitsevien kiinteistöjen ostamisesta omistajan kanssa. Hanketta varten täytyy asemakaavaa muuttaa, joka mahdollistaa kyseisen hankkeen toteuttamisen. Kaupunki on valinnut kaavoituskonsultiksi Plandea Oy:n viranhaltijapäätöksellä.

 

Valmistelijan ehdotus

 

 Tekninen lautakunta päättää käynnistää asemakaavan muutoksen               kortteleissa 125 ja 205 opiskelija-asuntolaa varten.

 

 

Esittelijä 

 Tekninen johtaja Repo Ville

 

Päätösesitys 

 Hyväksytään valmistelijan ehdotus.

 

Päätös 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

OTE: Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä JEDU

 

 

Tek 14.09.2023 § 96 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

Liitteet: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, asemakaavaluonnos, asemakaavaselostus, seurantalomake

 

Valmistelija 

 Maankäyttöpäällikkö p. 040 344 7285

 

Kaavoitustyön laatijaksi on viranhaltijapäätöksellä valittu Plandea Oy. Kaavoituksen aloituspalaveri pidettiin 31.5.2023, paikalla oli Nivalan Vuokrakodit Oy:n, Arkkitehtitoimisto Niskasen, Nivalan Teollisuuskylä Oy:n sekä kaupungin ja konsultin edustajat. Palaverissa käytiiin läpi suunnittelun tavoitteita ja hankkeen tavoiteaikataulua. Palaverin jälkeen konsultti on laatinut osalistumis- ja arviointisuunnitelman sekä asemakaavan valmisteluaineiston.

 

Valmistelijan ehdotus

 

Ilmoitetaan kaavoitustyön vireilletulosta osallisille, kuulutetaan vireilletulosta kuten virallliset ilmoitukset kunnassa kuulutetaan. Kaavoitustyön lähtökohtiin, osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan, asemakaavaluonnokseen sekä muuhun valmisteluaineistoon on mahdollista tutustua, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti mielipiteensä asiasta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidetään nähtävillä koko kaavoitusprosessin ajan ja sitä täydennetään tarvittaessa.

 

Esittelijä 

 Tekninen johtaja Repo Ville

 

Päätösesitys 

 Hyväksytään valmistelijan ehdotus.

 

Päätös 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

OTE: Maankäyttöpäällikkö

 

 

Tek 14.12.2023 § 130 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

Liitteet: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS, asemakaavaehdotus 09112023, asemakaavaselostus 09112023, vastineet, seurantalomake

 

Valmistelija 

 Maankäyttöpäällikkö p. 040 344 7285

 

Asemakaavaluonnos on ollut yleisesti nähtävillä kaavoitustoimen ilmoitustaululla ja kaupungin nettisivuilla 19.9. - 23.10 välisenä ajanjaksona. Määräaikaan mennessä saimme 5 lausuntoa, joihin kaavan laatija on laatinut vastineet. Lausuntojen pohjalta on kaava-asiakirjoihin tehty tarvittavat muutokset.

 

Valmistelijan ehdotus

 

Asetetaan asemakaavaehdotus ja muu kaava-aineisto 30 vuorokaudeksi yleisesti nähtäville kaavoitustoimen ilmoitustaululle ja kaupungin netisivuillle ja pyydetään tarvittavat lausunnot.

 

 

Esittelijä 

 Tekninen johtaja Repo Ville

 

Päätösesitys 

 Hyväksytään valmistelijan ehdotus.

 

Päätös 

 Hyväksyttiin.

 

OTE: Maankäyttöpäällikkö

 

 

Tek 11.04.2024 § 28  

212/10.02.03/2023  

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

Liitteet: Nivala k125-205 ehdotus tek 02042024, Nivala k125-205 selostus tek 02042024, Nivala k125-205 OAS 07092023, Liite1 Asemakaavan seurantalomake, Liite2 Nivala 125-205 vastineet, Liite3 Nivala k125-205 vastineet, Liite4 meluselvitys

 

Valmistelija 

 Maankäyttöpäällikkö p. 040 344 7285

 

Asemakaavaehdotus on ollut yleisesti nähtävillä 30 vuorokautta 21.12.2023 alkaen ja siitä on pyydetty lausunnot viranomaisilta. Määräaikana on saatu 4 kpl lausuntoja ja yksi muistutus. Nähtävillä olon jälkeen on alueelle teetetty liikenteen meluselvitys.

Lausuntojen ja muistutuksen jälkeen on asiakirjoihin tehty seuraavat vähäiset muutokset:

  • Ohjeellinen pysäköimispaikka on muutettu sitovaksi pysäköimispaikaksi sekä laajennettu alueen eteläosaan. Merkintää on lisäksi tarkennettu määräyksellä; Alueella saa sijoittaa pysäköintiin ja kiinteistöhuoltoon liittyviä rakennuksia ja rakennelmia.
  • Alueen eteläosan ohjeellisia rakennusaloja on päivitetty.
  • pp/t on muutettu ohjeelliseksi jalankululle ja polkupyöräilylle varatuksi kaduksi (pp).
  • pp-väylän ja korttelinrajan välille on osoitettu noin 6m leveydeltä istutettava alueen osa sekä säilytettävä/istutettava puurivi.
  • Lisätty yleismääräys; Rakennukset ja piha-alueet tulee suunnitella siten, että voimassa olevien lakien, asetusten ja säädösten mukaiset liikennemelun ohjearvot täyttyvät.
  • Kaavaselostukseen on lisätty ehdotusvaiheen kuulemista käsittelevät asiat sekä täydennetty tiedot alueelle laaditusta meluselvityksestä ja vaihtoehtoisesta asemapiirroksesta. Lisäksi vaikutusten arviointia on tarkennettu meluselvityksestä saatavien tietojen pohjalta ja hulevesien käsittelyn osalta.

Valmistelijan ehdotus

Tekninen lautakunta hyväksyy asemakaavaehdotuksen siihen tehtyine vähäisine lisäyksineen ja muutoksineen sekä esittää sitä kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

Esittelijä 

 Tekninen johtaja Repo Ville

 

Päätösesitys 

 Tekninen lautakunta hyväksyy valmistelijan esityksen.

 

Päätös 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

OTE: Kaupunginhallitus

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa