RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 53
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tiilimaan asemakaavan muutos ja laajennus
Tek 04.02.2021 § 13
Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]
Valmistelija
Maanmittausteknikko Peltomaa Juha puh. 040 344 7285
Tiilimaan voimassa oleva asemakaava on vuodelta 1999. Alue sijoittuu valtatie 28 länsipuolelle ja molemmin puolin valtatie 27:ää rajoittuen rautatiehen. Kaupungin omistaa koko kaavoitettavan alueen, jonka pinta-ala on n. 32 ha. Alueella sijaitsee ainoana Nivalan Teollisuuskylä Oy:n omistama ns Noutotukun rakennus, joka on rakennettu 1990, jossa toimii tällä hetkellä JP Paino. Asemakaavoitusta ohjaa vuonna 2015 voimaan tullut yleiskaava.
Valmistelijan ehdotus
Aloitetaan asemakaavan muutos- ja laajennustyö Tiilimaan asemakaava-alueella. Pyydetään kaavoituksen konsulttitöistä tarjoukset ja käynnistetään kaavoituksen laatiminen.
Esittelijä
Tekninen johtaja Hautala Jouni
Päätösesitys
Hyväksytään valmistelijan ehdotus
Päätös
Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Tek 31.03.2021 § 32
Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]
Valmistelija
Maanmittausteknikko Peltomaa Juha puh. 040 344 7285
Kaavoitustyön laatijaksi on kilpailutuksen perusteella valittu teknisen johtajan viranhaltijapätöksellä Plandea Oy. Kaavoitustyön aloituspalaveri pidettiin 22.3.2021, paikalla neuvottelussa oli kaupungin, Teollisuuskylän ja konsultin edustajat. Aloituspalaverissa käytiin läpi suunnittelun tavoitteita, vaihdettiin ajatuksia eri vaihtoehdoista ja käytiin läpi hankkeen aikataulua. Palaverin jälkeen konsultti on laatinut osallistumis- ja arviointisuunnitelman.
Valmistelijan ehdotus
Ilmoitetaan kaavoitustyön vireilletulosta osallisille, kuulutetaan vireilletulosta kuten viralliset ilmoitukset kunnassa kuulutetaan. Kaavoitustyön lähtökohtiin, osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan sekä muuhun valmisteluaineistoon on mahdollista tutustua, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti mielipiteensä asiasta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidetään nähtävilllä koko kaavoitusprosessin ajan ja sitä täydennetään tarvittaessa.
Esittelijä
Tekninen johtaja Hautala Jouni
Päätösesitys
Hyväksytään valmistelijan ehdotus.
Päätös
Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Merk. Maanmittausteknikko/kaavoittaja Juha Peltomaa selosti asiaa lautakunnalle. Hän oli kokouksessa klo 19.00 - 19.25.
OTE: Plandea Oy, Juha Peltomaa
Tek 11.11.2021 § 33
Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]
Valmistelija
Maanmittausteknikko p. 040 344 7285
Kaavoitustyön vireilletulosta on kuulutettu ja viranomaisille sekä osallisille 8.4.2021 alkaen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta on saatu kolme lausuntoa, Väylävirastolta, puolustusvoimilta ja jokilaaksojen pelastuslaitokselta. Väylävirasto pyysi ottamaan huomioon Ylivieska-Iisalmi radan suunnitelmat ylikulkusillan luoteispuolella sekä rautatien tarinävaikutukset.
Kaavoitushankkeesta pidettiin viranomaisneuvottelu 7.10.2021, jossa oli edustajat POP ELY:stä, Väylävirastosta, P-P:n museosta ja P-P:n liitosta. Kaavaluonnosasiakirjat on täydennetty huomioiden annetut kommentit ja asetetaan luonnosvaiheessa nähtäville.
Konsultti on laatinut asemakavaluonnoksen, -selostuksen. Lisäksi kaavoitukseen liittyen on laadittu kaupallisten vaikutusten arviointi, kaava-alueen meluselvitys ja rautatien tärinäselvitys.
Asemakaavaluonnoksessa kaavoitettavalle alueelle on suunniteltu rakennuspaikoja liikerakentamiselle, palveluille, huoltoasemalle, tavaraliikenneterminaalille sekä alueen länsipuolella asutukselle. Alueelle on lisäksi kaavoitettu uusia katuyhteyksiä. Valtatie 27 ja 28:lta on voimassa olevat ja rakennetut liittymät ja kanavoinnit kaava-alueille, vt 28:n liittymä siirtyy hieman lähemmäksi valtateiden 27 ja 28 kiertoliittymää.
Valmistelijan ehdotus
Asetetaan asemakaavaluonnos liitteineen yleisesti nähtäville 30 vuorokaudeksi ja pyydetään tarvittavat lausunnot (MRL 62 §, MRA 30 §).
Esittelijä
Tekninen johtaja Hautala Jouni
Päätösesitys
Hyväksytään valmistelijan ehdotus.
Päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Merk.
Maanmittausteknikko/kaavoittaja Juha Peltomaa selosti asiaa lautakunnalle.
OTE:
Tek 03.03.2022 § 17
Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]
Liitteet:
Nivala Tiilimaa OAS 23022022
Nivalan Tiilimaa kaavaehdotus
Nivala Tiilimaa kaavaselostus
Nivala Tiilimaa vastineet luonnoksesta
Liite1 Asemakaavan seurantalomake
Liite2 Nivala Tiilimaa havainnekuvat 23022022
Liite3 Kaupallinen selvitys Tiilimaa
Liite4 Nivala Tiilimaa meluselvitys
Liite5 Nivala Tiilimaa tärinäselvitys
Valmistelija
Maanmittausteknikko p. 040 344 7285
Asemakaavaluonnos on ollut yleisesti nähtävillä kaavoitustoimen ilmoitustaululla ja kaupungin nettisivuilla 25.11.2021 - 14.1.2022 välisenä ajanjaksona. Määräaikana saimme 10 kpl lausuntoja ja kaksi mielipidettä. Kaavan laatija on laatinut vastineet saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin. Kaavaluonnosta on muokattu saatujen lausuntojen ja mielipiteiden johdosta. Merkittävimmät muutokset ovat alueen länsireunalla ovien asumiseen tarkoitettujen alueiden muuttaminen liikerakennusten korttelialueiksi. Pohjoisosassa olevan terminaalialueen ja olemassa olevan asutuksen väliin kaavoitetaan leveä puistoalue, johon on istutettava puustoa. Lausuntojen perusteella on myös tehty joitakin tarkennuksia asiakirjojen teksteihin.
Valmistelijan ehdotus
Asetaan asemakaavaehdotus 30 vuorokaudeksi yleisesti nähtäville kaavoitustoimen ilmoitustaululle ja kaupungin internetsivuille (MRL 65§, MRA 27§) ja pyydetään tervittavat lausunnot.
Esittelijä
Tekninen johtaja Hautala Jouni
Päätösesitys
Hyväksytään valmistelijan ehdotus.
Päätös
Esitys hyväksyttiin muutoksella, että korttelin 800 LTA tontti 7 pohjois päässä olevaa VL-1 viheraluetta levennetään asuinrakennusten kohdalla oikaisemalla korttelin rajaa kohti VT27 kohtisuoraan lähtien kiinteistön 535-404-15-91 asuinrakennuksen tontin ojan kohdalta.
Merk.
Maanmittausteknikko/kaavoittaja Juha Peltomaa asiantuntijana esitteli asiaa lautakunnalle. Hän poistui kokoushuoneesta asian päätöksenteon ajaksi. Läsnä klo 18.05 - 18.25.
OTE: Kaavoittaja
Tek 15.06.2022 § 53
61/10.02.03/2021
Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]
Liitteet:
Nivala Tiilimaa OAS 23022022
Nivalan Tiilimaa kaavaehdotus 2
Nivala Tiilimaa kaavaselostus
Nivala Tiilimaa vastineet ehdotuksesta
Liite1 Asemakaavan seurantalomake
Liite2 Nivala Tiilimaa havainnekuvat
Liite3 Kaupallinen selvitys Tiilimaa
Liite4 Nivala Tiilimaa meluselvitys
Liite5 Nivala Tiilimaa tärinäselvitys
Valmistelija
Maanmittausteknikko p. 040 344 7285
Asemakaavaehdotus on ollut yleisesti nähtävillä kaavoitustoimen ilmoitustaululla ja kaupungin nettisivuilla 17.3.2022 - 18.4.2022 välisenä ajanjaksona. Määräaikana saimme kaavaehdotuksesta 6 kpl lausuntoja ja kuusi muistutsta. Kaavan laatija on laatinut vastineet saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin.
Saatujen lausuntojen ja muistutusten johdosta asemakaavaehdotusta on muokattu. Merkittävimmät muutokset ovat mm.
- Alueelle on lisätty yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevan rakennuksen tai laitoksen sijoituspaikkoja.
- Kaava-alue on laajennettu kattamaan koko vt 27 tiealue muutosalueen kohdalla.
- Mahdollistetaan alikulun rakentaminen Tiiliruukin ja Tiilitien välille vt 27 kohdalla.
- Pohjoisosassa olevan terminaalialue poistetaan ja muutetaan häiriötä aiheuttamattomien liiike-, toimisto-, teollisuus - ja varastotoimintaa sallivaksi alueeksi.
- Ehdotuksessa olleelle LTA alueelle johtanut liittymä vt 27:ltä on poistettu. Samalla Tiiliruukintietä on jatkettu muutetuille tonteille pääsyn mahdollistamiseksi.
Valmistelijan ehdotus
Asetaan asemakaavaehdotus uudestaan nähtäville 30 vuorokaudeksi, lomakauden yli, kaavoitustoimen ilmoitustaululle ja kaupungin internetsivuille (MRL 65§, MRA 27§) ja pyydetään tarvittavat lausunnot.
Esittelijä
Vs. tekninen johtaja Repo Ville
Päätösesitys
Tekninen lautakunta päättää asettaa lausuntojen ja muistutusten johdosta päivitetyn asemakaavaehdotuksen nähtäville 30 vuorokaudeksi kaavoitustoimen ilmoitustaululle ja kaupungin internetsivuille, sekä pyytää sidosryhmiltä tarvittavat lausunnot MRL ja MRA mukaisesti.
Päätös
Juha Peltomaalle myönnettiin puhe ja läsnäolo-oikeus tämä pykälän esittelyn ajaksi.
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Merk.
Juha Peltomaa asiantuntijana esitteli asiaa lautakunnalle klo 19.30 - 19.45, poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.
OTE: Kaavoittaja
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |