Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nivalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetuslautakunta
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 41

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Palvelusetelin myöntäminen/ Yksityinen päiväkoti Pilke/ Tuulenpesä

 

Opeltk 29.04.2024 § 41  

184/02.02.00/2024  

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [X] Ei [ ]

 

Valmistelija 

 varhaiskasvatusjohtaja p. 040 344 7460

 

Varhaiskasvatusjohtaja valmistelee palveluseteleitä koskevat asiat opetuslautakunnan päätettäviksi. Sääntökirjaan ja palveluseteleihin liittyvistä muutoksista on neuvoteltu palveluntuottajien kanssa ennen asioiden viemistä lautakunnan käsiteltäväksi.

 

Yksityinen palveluntuottaja sitoutuu noudattamaan sääntökirjan ehtoja siitä alkaen, kun palvelun tuottaja hyväksytään palvelusetelillä oikeutettavan varhaiskasvatuspalvelun tuottajaksi. Nivalan kaupungin yksityisen päiväkotitoiminnan sääntökirjan mukaan palveluntuottajan on täytettävä vähintään varhaiskasvatuslain (2018; luku 6) määrittämät henkilökunnan määrää ja kelpoisuusvaatimuksia koskevat vaatimukset. Palveluntuottaja vastaa toimintayksikössään siitä, että lapsiryhmien lapsimäärä on varhaiskasvatuslain mukainen.

 

Palveluntuottaja sitoutuu täyttämään palvelusetelilain (569/2009)

5 §:n mukaiset yleiset ehdot ja varhaiskasvatuslain (2018) edellytykset. Palveluntuottajan on noudatettava palveluntuottajaa ja sen toimintaa koskevaa lainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä ja ohjeita. Palveluntuottajan tuottamien palvelujen on jatkuvasti vastattava vähintään sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toiminnalta.

 

Pilke Päiväkoti Tuulenpesässä ei ole ollut kuluvalla toimikaudella varhaiskasvatuslain edellyttämää kelpoista henkilökuntaa. Tilanne on ollut molemmissa Nivalassa toimivissa Pilke- päiväkodeissa haastava etenkin varhaiskasvatuksen opettajien osalta jo jonkin aikaa. Varhaiskasvatuslain mukaan tilanteessa, jossa varhaiskasvatuksen tehtävään ei saada kelpoisuusehtoja täyttävää henkilöä, voidaan tehtävään ottaa enintään vuoden ajaksi henkilö, jolla on suoritettujen opintojen perusteella riittävät edellytykset ja tehtävän edellyttämä taito tehtävän hoitamiseen.

 

Tilanteen vuoksi on tehty selvitys ja annettu ohjausta syksyllä 2023.

Aluehallintovirastolle on tehty lausunto lupahakemukseen 7.11.2023, jossa kunta edellyttää, että toiminnan jatkamiseksi syksyllä 2024 tulee päiväkodissa olla kelpoinen henkilöstö.

 

Toimintakaudelle 2024-2025 kunnan omassa varhaiskasvatuksessa on vapaita paikkoja. Asiakkaalla ei ole ehdotonta oikeutta saada palveluseteliä; kaupunki voi vaihtoehtoisesti järjestää palvelun omana toimintana.

 

 

Valmistelijan ehdotus

Koska Pilke -päiväkoti Tuulenpesä ei täytä kaikkia sääntökirjassa mainittuja lain ja laadun velvoitteita ja koska kunnallisessa varhaiskasvatuksessa on vapaita paikkoja, Nivalan kaupunki ei myönnä päiväkoti Tuulenpesän asiakkaille palveluseteliä 1.8.2024 alkaen. Tuulenpesän asiakkaiden toistaiseksi voimassa olevat palvelusetelipäätökset päätetään 31.7.2024.

 

Yksityiseen päiväkotihoitoon myönnettävien palveluseteleiden enimmäismääräksi toimintakaudelle 2024-25 opetuslautakunta määrittää 40 palveluseteliä.

 

 

 

Esittelijä 

 Vs. sivistysjohtaja Turunen Jukka

 

Päätösesitys 

 Hyväksytään valmistelijan ehdotus.

 

Päätös 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Merk. Varhaiskasvatusjohtaja Sari Suhonen poistui kokouksesta klo 18:10 ennen tämän asian päätöksentekoa.

 

 

OTE: Varhaiskasvatus

 Aluejohtaja, Pilke-päiväkodit

 Päiväkodinjohtaja, Tuulenpesä

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa