Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nivalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaos
Pöytäkirja 18.04.2024/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Palkkauksen kehittämisen työryhmän perustaminen ja nimeäminen

 

Ytelin 28.03.2024 § 19 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]

 

Valmistelija 

 Vs. hallintojohtaja p. 040 344 7201

 

Henkilöstöjaos on kokouksessaan 26.2.2024 § 14 hyväksynyt Nivalan kaupungin palkkausjärjestelmän ja TVA-tasot.  Palkkausjärjestelmään on kirjattu, että työnantajan edustajista ja henkilöstön edustajista koostuva palkkauksen kehittämisryhmä ylläpitää tehtävien vaativuuteen perustuvia arviointijärjestelmiä  (poikkeuksena työnantajien edustajien arviointijärjestelmä).

 

Palkkauksen kehittämisentyöryhmän tehtävänä on seurata palkkausjärjestelmän toimivuutta ja sen yhdenvertaista toteuttamista sekä kehittää kaupungin palkkausjärjestelmää.

 

Työryhmässä on henkilöstön edustajia, kaupungin viranhaltijoita sekä luottamushenkilöedustus. Asiantuntijoita kutsutaan kokoukseen sen mukaan, mitä asioita kokouksessa käsitellään.

 

Työryhmän vakituinen kokoonpano on alla olevan mukainen

 

-          Henkilöstön edustaja: Ammattijärjestöt nimeävät kaksi (2) edustajaa

-          Työnantajan edustajana: Puheenjohtajan henkilöstöjaoksen puheenjohtaja, sihteerinä/esittelijänä hallintojohtaja.

-          Kaupunginjohtajalla läsnäolo- ja puheoikeus

-          Asiantuntijoita kutsutaan käsiteltävien asioiden mukaan

 

Työryhmän työskentelyn tuloksia seurataan yt-elimessä sekä henkilöstöjaoksessa.

 

 

Esittelijä 

 Vs. hallintojohtaja Mehtälä Saara

 

Päätösesitys 

 Yt-elin keskustelee ja merkitsee tiedokseen palkkauksen kehittämisen työryhmän kokoonpanon.

 

Päätös 

 Merkittiin tiedoksi.

 

 

 

OTE: Henkilöstöjaos

 

 

Hj 18.04.2024 § 19  

132/00.01.07/2024  

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]

 

Valmistelija 

 Vs. hallintojohtaja p. 040 344 7201

 

Henkilöstöjaos on kokouksessaan 26.2.2024 § 14 hyväksynyt Nivalan kaupungin palkkausjärjestelmän ja TVA-tasot.  Palkkausjärjestelmään on kirjattu, että työnantajan edustajista ja henkilöstön edustajista koostuva palkkauksen kehittämisryhmä ylläpitää tehtävien vaativuuteen perustuvia arviointijärjestelmiä  (poikkeuksena työnantajien edustajien arviointijärjestelmä).

 

Palkkauksen kehittämisentyöryhmän tehtävänä on seurata palkkausjärjestelmän toimivuutta ja sen yhdenvertaista toteuttamista sekä kehittää kaupungin palkkausjärjestelmää.

 

Työryhmässä on henkilöstön edustajia, kaupungin viranhaltijoita sekä luottamushenkilöedustus. Asiantuntijoita kutsutaan kokoukseen sen mukaan, mitä asioita kokouksessa käsitellään.

 

Työryhmän vakituinen kokoonpano on alla olevan mukainen

 

-          Henkilöstön edustaja: Ammattijärjestöt nimeävät kaksi (2) edustajaa

-          Työnantajan edustajana: Puheenjohtajan henkilöstöjaoksen puheenjohtaja, sihteerinä/esittelijänä hallintojohtaja.

-          Kaupunginjohtajalla läsnäolo- ja puheoikeus

-          Asiantuntijoita kutsutaan käsiteltävien asioiden mukaan

 

Työryhmän työskentelyn tuloksia seurataan yt-elimessä sekä raportoidaan henkilöstöjaokselle.

 

Asiaa on käsitelty Yt-elimessä 28.3.2024 § 19.

 

Työryhmän järjestäytymiskokous on tarkoitus järjestää kevään 2024 aikana.

 

Esittelijä 

 Vs. hallintojohtaja Mehtälä Saara

 

Päätösesitys 1. Henkilöstöjaos päättää perustaa palkkauksen kehittämistyöryhmän. Työryhmän kokoonpanossa on on ammattijärjestöjen edustajia kaksi, työnantajan edustajana henkilöstöjaoksen puheenjohtaja (pj) sekä hallintojohtaja (sihteeri). Lisäksi kaupunginjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus. Asiantuntijoita kutsutaan käsiteltävien asioiden mukaisesti. puheenjohtaja, sihteerinä/esittelijänä hallintojohtaja.

2. Henkilöstöjaos pyytää ammattijärjestöjä nimeämään kaksi (2) henkilöstön edustajaa työryhmään

 

Päätös 

 1. Henkilöstöjaos päätti perustaa palkkauksen kehittämistyöryhmän. Työryhmän kokoonpanossa on kaksi ammattijärjestöjen edustajaa, työnantajan edustajana henkilöstöjaoksen puheenjohtaja (pj) sekä hallintojohtaja (sihteeri). Lisäksi kaupunginjohtajalla ja kaupunginhallituksen puheenjohtajalla (varalla vpj) on läsnäolo- ja puheoikeus. Asiantuntijoita kutsutaan käsiteltävien asioiden mukaisesti.

2. Henkilöstöjaos päätti pyytää ammattijärjestöjä nimeämään kaksi (2) henkilöstön edustajaa työryhmään

 

 

 

OTE: Työryhmän kokoonpanon edustajat, Kuntien Hetapalvelut Oy/palkat, Vakka, luottamusmiehet

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa