RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 25.08.2021/Pykälä 62
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muut asiat
Hvltk 25.08.2021 § 62
Muut mahdollisesti esille tulevat asiat.
Päätös
Hyvinvointilautakunnan 1. vpj Tuomas Suvanto pyysi esitietoja meneillään olevasta hyvinvointijohtajan rekrytoinnista. Hyvinvointijohtaja vastasi, että haku päättyy 27.8. Hakemuksia on tullut, ensi viikolla tehdään päätös haastateltaviksi kutsuttavista. Kaupunginhallitus tekee lopullisen päätöksen virkaan valittavasta henkilöstä ja uusi hyvinvointijohtaja aloittaa tehtävässään todennäköisesti marraskuun aikana.
Tuomas Suvanto pyysi myös selvennystä esityslistassa mainittuihin asian valmistelijoihin ja esittelijöihin. Hän viittasi kokouksen § 57, jossa kulttuurituottaja Heidi Kangaskokko kertoi kulttuurisuunnitelmasta ja sen valmistelusta mutta esityslistaan esittelijäksi on merkitty hyvinvointijohtaja. Hyvinvointijohtaja Jukka Turunen selvensi mitä valmistelijalla ja esittelijällä tarkoitetaan ja kuka voi toimia esittelijänä.
Kokouksessa keskusteltiin myös hybridikokousten mahdollisuudesta. Hybridikokouksella tarkoitetaan kokousta, jossa osallistujia on paikan päällä sekä sähköisten etäyhteyksien välityksellä. Hybridikokoukset saivat kannatusta hyvinvointilautakunnan jäsenten keskuudessa. Puhetta oli myös siitä, että kokouksia kannattaa pitää myös pelkkinä sähköisinä etäkokouksina. Lisäksi kokouksessa mainittiin, että Nivalassa lautakuntien varsinaisilla jäsenillä on luottamustehtävän hoitoa varten oikeus saada käyttöönsä mobiililaite. Toimistosihteeri/ pöytäkirjanpitäjä Kati Heiska opasti jäseniä mobiililaitteen hankkimisesta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |