Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nivalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Alueellinen maaseutulautakunta
Pöytäkirja 25.08.2023/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Maaseutuasiamiehen viran täyttöluvan hakeminen

 

Almaas 25.08.2023 § 11  

346/01.01.01.01/2023  

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]

 

Valmistelija 

 Maaseutujohtaja p. 040 344 7255

 

Nivalan, Ylivieskan ja Oulaisten kaupungit ja Sievin ja kunta ovat tehneet vuonna 2012 yhteistoimintasopimuksen maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä. sopimusta on muutettu vuoden 2013 alusta siten että Kärsämäen kunta on tullut siihen mukaan. Sopimuksen mukaan isäntäkuntana toimii Nivalan kaupunki. Yhteistoiminnan järjestämistä varten on perustettu kuusi jäseninen Nivalan maaseutulautakunta. Lautakunnan jäsenistä kaksi on Nivalasta ja yksi kustakin muusta kunnasta. Yhteislautakunnan tehtävinä on vastata alueen maaseutuhallinnon viranomaispalvelujen sekä maaseudun kehittämispalvelujen tuottamisesta sopimuskuntien alueella.

 

Vuonna 2013 henkilöstöä Nivalan maaseutuhallinnossa oli yhteensä 11 (4 maaseutuasiamiestä, 6 toimistosihteeriä ja maaseutujohtaja) Tällä hetkellä henkilöstöä on viisi, 3 maaseutuasiamiestä, maaseutuhallinnon asiantutija ja maaseutujohtaja. Henkilöstö on vähentynyt pääasiassa vanhuuseläkkeelle siirtymisen vuoksi ja uutta henkilöstöä ei ole palkattu eläköityneiden tilalle. Täyttämättä on mm. kaksi maaseutuasiamiehen virkaa.

 

Tuotanto on säilynyt alueella viimeiset 10 vuotta lähes samansuuruisena, mutta tilalukumäärä on kymmenessä vuodessa vähentynyt n 1000 tilasta 768 tilaan, eli noin 20 prosenttia. Alueelle vuonna 2022 maksetun tuen määrä oli noin 45 miljoonaa euroa. Tukipäätöksiä tehdään vuodessa n. 7000 kappaletta.

 

Kuntien välisen yhteistoimintasopimuksen mukaan alueellisen maaseutuhallinnon tehtävänä on myös maatalouselinkeinon ja maaseudun kehittäminen kaikkien kuntien alueella. Kehittämistoiminta ja siihen liittyvä erilaisten tapahtumien ja viljelijöiden koulutus vaatii myös merkittävästi työpanosta.

 

Esittelijä 

 Maaseutujohtaja Tölli Hannu

 

Päätösesitys 

 Esitetään Nivalan kaupunginhallitukselle, että se myöntää tässä vaiheessa yhdelle maaseutuasiamiehen viralle täyttöluvan.

 

Päätös 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa