RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 17.10.2024/Pykälä 65
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muut asiat
NuVa 17.10.2024 § 65
Muut mahdollisesti esille tulevat asiat.
Päätös
Muissa asioissa käsiteltiin Liikenneturvatyöryhmän terveisiä, jotka nuorisovaltuutetut veivät edellisistä kokouksista työryhmän kokoukseen. Kokemustoimijoita kannatettiin, että heitä voisi kutsua kouluille luennoimaan jatkossakin. Nämä ovat nuorten mielestä mielenkiintoisempia kouluvierailuja.Myös puhuttiin tästä S-marketin parkkipaikalla kokoontuvista nuorista, miten tähän voisi puuttua. Kasvamme yhdessä- työryhmässä on herännyt huoli nuorten hyvinvoinnista, johon toivottiin nuorisovaltuuston mielipiteitä, miten tätä voitaisiin lähteä parantamaan Nivalassa. Nuoret sanoivat parhaimmiksi keinoiksi kutsua keskustelemaan sosiaalisesta mediasta tuttuja ihmisiä, jotka puhuvat näiden asioiden puolesta ja kertovat nuorille omista kokemuksistaan. Jälleen kerran nostettiin esiin näiden kokemustoimijoiden tarve.Kulttuurituottaja Janne Tirri pyysi nuorisovaltuustolaisia mukaan joulunavaukseen avuksi, tähän työhön asettui vapaaehtoisiksi Tenho Kangas, Jenni Jämsä, Maini Mäkikangas, Joni Autio, Roki Vähätiitto, Neela Korkiakoski, Reima Haapakoski, Ella Salonurmi ja Nicolas Korkiakoski.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |