RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.11.2024/Pykälä 408
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pitkäaikainen laina Nivalan Liikuntakeskus Oy:lle
Khall 20.11.2024 § 408
11/02.02.03.00/2024
Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ X]
Valmistelija
Talousjohtaja p. 040 344 7206
Nivalan Liikuntakeskus Oy on kaupungin tytäryhtiö, joka hoitaa kaupungille liikuntalaissa säädettyjä tehtäviä. Kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahat, joilla yhtiö ylläpitää liikuntapaikkoja ja edistää kaupunkilaisten liikuntamahdollisuuksia.
Nivalan Liikuntakeskus Oy:n hallitus on käsitellyt yhtiön rahoitustilannetta kokouksessaan 14.10.2024 ja esittää kaupunginhallitukselle toimenpiteitä loppuvuoden rahoituksen riittävyyden turvaamiseksi.
Osana toimenpidepakettia yhtiön hallitus esittää, että kaupunki myöntää Nivalan Liikuntakeskus Oy:lle pitkäaikaisen lainan määrältään 180 026 euroa 10 vuoden laina-ajalle. Lainalla kuitataan 150 000 tilapäislaina ja loppuosa maksetaan yhtiölle rahana. Yhtiön hallitus esittää lainan vakuudeksi kiinteistöpantteja.
Kuitattavan tilapäislainan alkuperäinen pääoma on 300 000 euroa. Yhtiön hallitus haki lainan monitoimihallihankkeen loppuun saattamisen rahoitustarpeisiin. Yhtiön hallitus esitti lainan takaisinmaksusuunnitelmaksi OKM:n rahoituserän ja rakentamiskustannusten ALV-palautuksen. Laina erääntyi maksuun 30.4.2024. Hallituksen esittämä takaisinmaksusuunnitelma toteutui vain osittain. Yhtiö lyhensi lainaa 150 000 euroa, avoimeksi jäi 150 000 euroa.
Yhtiöllä on tämän lisäksi toinen viranhaltijapäätöksellä myönnetty laina määrältään 100 000 euroa. Tämä laina on nostettu vuoden 2023 maksuvalmiuden muutoksiin 27.10.2023 ja sen eräpäivä oli 27.9.2024. Yhtiön hallituksen esittämä takaisinmaksusuunnitelma oli vuoden 2024 käyttötalousavustus ja asiakasmaksut.
Yhtiön hallituksen esittämä takaisinmaksusuunnitelma ei toteutunut myöskään tämän lainan osalta. Syksyllä 2024 laina kuitattiin yhtiön hallituksen pyynnöstä uudella tilapäislainalla. Yhtiön hallituksen esittämä uusi takaisinmaksusuunnitelma on tapahtumamyynnin tuoma liikevaihdon kasvu sekä vuokrasopimusten lunastusten tuoma säästö. Uuden lainan eräpäivä on 25.2.2025. Uusimisen yhteydessä laskutettiin kuluneen lainajakson korko.
Valmistelijan ehdotus
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle 180 026 lainan myöntämistä Nivalan Liikuntakeskus Oy:lle. Laina myönnetään 10 vuoden tasalyhenteisenä lainana, joka laskutetaan kerran vuodessa 30.6.. Korko on Euribor 12 kk + kaupungin marginaali 1 %. Korontarkastuspäivä on 1.7. Lainasta laaditaan velkakirja, jonka osapuolet allekirjoittavat. Yhtiö asettaa lainalle vakuuden, joka kattaa koko lainan pääoman nostohetkellä.
Lainasummasta kuitataan ennen sen maksamista yhtiön avoimena oleva tilapäislaina 150 000 ja sille kertyneet korot, sekä kaupungin mahdolliset muut erääntyneet korkosaatavat yhtiöltä.
Kaupunginhallitus evästää konserniohjauksena yhtiön hallitusta siitä, että tilapäislainojen takaisinmaksusuunnitelmat ovat sitovia. Tilapäisrahoitus on tarkoitettu tilapäiseen maksuvalmiuden tasaamiseen. Pysyvät rahoitusvajeet on tuotava konsernijohdon tietoon ja määrärahamuutokset valtuuston hyväksyttäväksi välittömästi ja ennen budjettiylityksiä aiheuttaviin toimiin ryhtymistä.
Esittelijä
Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi
Päätösesitys
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle pitkäaikaisen lainan myöntämistä Nivalan Liikuntakeskus Oy:lle valmistelijan ehdotuksen mukaisilla ehdoilla. Lainan myöntämisen edellytys on että yhtiö on antanut kaupungille vakuuden, joka kattaa koko lainasumman.
Kaupunginhallitus evästää omistajaohjauksena yhtiön hallitusta siitä, että tilapäislainojen takaisinmaksusuunnitelmat ovat sitovia. Tilapäisrahoitus on tarkoitettu tilapäiseen maksuvalmiuden tasaamiseen. Pysyvät rahoitusvajeet on tuotava konsernijohdon tietoon ja määrärahamuutokset valtuuston hyväksyttäväksi välittömästi ja ennen budjettiylityksiä aiheuttaviin toimiin ryhtymistä.
Kaupunginhallitus evästää edustajiaan yhtiön hallituksessa varmistamaan että yhtiön rahoitussuunnittelu ja määrärahojen käyttö toteuttaa edellä mainittua omistajaohjeistusta sekä siten hyväksyttyä toiminnan ja talouden tasapainottamisen tavoitteita.
Päätös
Kaupunginjohtaja täydensi kokouksessa päätösesitystään:
1. Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle 180 026 lainan myöntämistä Nivalan Liikuntakeskus Oy:lle. Laina myönnetään 10 vuoden tasalyhenteisenä lainana, joka laskutetaan kerran vuodessa 30.6.. Korko on Euribor 12 kk + kaupungin marginaali 1 %. Korontarkastuspäivä on 1.7. Lainasta laaditaan velkakirja, jonka osapuolet allekirjoittavat. Yhtiö asettaa lainalle vakuuden, joka kattaa koko lainan pääoman nostohetkellä.
Lainasummasta kuitataan ennen sen maksamista yhtiön avoimena oleva tilapäislaina 150 000 ja sille kertyneet korot, sekä kaupungin mahdolliset muut erääntyneet korkosaatavat yhtiöltä.
2. Kaupunginhallitus evästää omistajaohjauksena yhtiön hallitusta siitä, että tilapäislainojen takaisinmaksusuunnitelmat ovat sitovia. Tilapäisrahoitus on tarkoitettu tilapäiseen maksuvalmiuden tasaamiseen. Pysyvät rahoitusvajeet on tuotava konsernijohdon tietoon ja määrärahamuutokset valtuuston hyväksyttäväksi välittömästi ja ennen budjettiylityksiä aiheuttaviin toimiin ryhtymistä.
Kaupunginhallitus evästää edustajiaan yhtiön hallituksessa varmistamaan että yhtiön rahoitussuunnittelu ja määrärahojen käyttö toteuttaa edellä mainittua omistajaohjeistusta sekä siten hyväksyttyä toiminnan ja talouden tasapainottamisen tavoitteita.
Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan kokouksessa täydentämän päätösesityksen.
Kaupunginhallitus päätti antaa kohdassa 2 olevan omistajaohjausevästyksen tiedoksi valtuustolle.
Merk. Tämän pykälän esittelyn aikana asiantuntijana läsnäolo- ja puheoikeudella kokouksessa olivat talousjohtaja Ulla Alin
klo 15.45- 16.07 sekä Nivalan Liikuntakeskus Oy:n toimitusjohtaja
Pekka Niemelä klo 15.45- 16.07. Samalla esiteltiin myös § 409 ja § 410 asiantuntijoiden ollessa paikalla läsnäolo- ja puheoikeudella.
Merk. Urpo Korkiakoski sekä Ari Kukkurainen poistuivat esteellisenä (osallisuusjäävi) kokouksesta pykälien § 408, § 409, § 410 pykälän päätöksenteon ajaksi. Tämän pykälän päätöksenteon ajan he olivat poissa kokouksesta klo 16.07- 16.12.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |