Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nivalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 235

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Varainhoidon ajankohtaiskatsaus

 

Khall 27.05.2024 § 210 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ x]

 

Valmistelija 

 Talousjohtaja p. 040 344 7206

 

Kaupungin sijoitustoiminnan perusteet päivitettiin vuonna 2023. Valtuuston vahvistamien sijoitustoiminnan perusteiden mukaan salkunhoitajat antavat kaupunginhallitukselle katsauksen kaksi kertaa vuodessa. Raportoinnin tarkoitus on minimoida sijoitustoimintaan liittyvät riskit ja varmistaa pääoman suotuisa kehitys, sekä tarjota tieto mistä omaisuuseristä ja kohdesijoituksista sijoitussalkku koostuu ja mitkä ovat keskeisimmät salkkuun kohdistuvat riskit.

 

Kaupungin sijoitussalkun arvo tilinpäätöksessä 2023 oli 19,7 miljoonaa euroa. Salkunhoito kilpailutettiin vuoden vaihteessa. Kilpailutuksen tuloksena varainhoitajiksi vaikoituivat Evli ja uutena varainhoitajana OP Varainhoito.

 

Valmistelijan ehdotus

Kaupunginhallitus kuulee Evlin salkunhoitajien esittelyn salkun ja rahoitusmarkkinoiden ajankohtaisesta tilanteesta. Pykälän käsittelyä jatketaan 10.6. OP Varainhoidon esittelyllä.

 

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Kaupunginhallitus merkitsee Evlin esittelyn tietoon saaduksi.

 

Päätös 

 Merkittiin tiedoksi.

 

Merk. Tämän pykälän aikana asiantuntijana kuultiin Evli Oyj:ltä Tomas Hildebrandt ja Timo Hovi klo 14.05- 14.56.

 

Merk. Asiantuntijana läsnä kokouksessa oli myös talousjohtaja Ulla Alin

klo 14.05- 15.00.

 

 

Khall 10.06.2024 § 235  

500/02.04.04/2021  

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

Valmistelija 

 Talousjohtaja p. 040 344 7206

 

Kaupunginhallitus kuulee OP -Varainhoidon salkunhoitajien esittelyn sijoitusten ja rahoitusmarkkinoiden ajankohtaisesta tilanteesta.

 

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Kaupunginhallitus merkitsee esittely tietoon saaduksi.

 

Päätös 

 Merkittiin tiedoksi.

 

 

Merk.  Kaupunginhallitus päätti, että talousjohtaja Ulla Alinilla oli läsnäolo- ja puheoikeus tämän pykälän esittelyn aikana klo 14.02-14.53.

 

Merk.  Kaupunginhallitus päätti, että OP varainhoidosta Pekka Teivaalalla ja Antti Paitulalla oli läsnäolo- ja puheoikeus tämän pykälän esittelyn aikana klo 14.07-14.52.

 

Merk.      Hilkka Suni saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo

    14.03.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa