Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nivalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetuslautakunta
Pöytäkirja 28.05.2024/Pykälä 57

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin indeksitarkistus 1.8.2024

Opeltk 29.04.2024 § 40 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

Valmistelija 

 varhaiskasvatusjohtaja p. 040 3447 460

Yksityisen päiväkotihoidon palvelusetelin sääntökirjan mukaan palvelusetelin hinta hyväksytään opetuslautakunnassa. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu indeksiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) 16 §:n perusteella. Nyt voimassa oleva tarkistus on tehty 1.4.2023.

Varhaiskasvatuspalveluiden palvelusetelin arvoon tehdään vuosittain indeksitarkistus. Vuoden 2024 indeksitarkistus on 2,3 % (sosiaalipalveluiden ansiotasoindeksin osuus 70 % ja elinkustannusindeksin osuus 30 %). Muilta osin sovelletaan kunnassa sovittuja maksukäytäntöjä.

Valmistelijan ehdotus

 Korotetaan hintaa 2,3 %.

 Päiväkotipaikka alle 3 v. 1290 €/kk.

 Päiväkotipaikka yli 3 v. 860 €/kk.

Päiväkoti

1.4.2023

1.8.2024

alle 3 v

yli 35 t/vk

1261 €/kk

1290 €/kk

21-35 t/vk     80%

1027 €/kk

1050 €/kk

15-20 t/vk     60%

770 €/kk

787 €/kk

alle 15 t/vk    40 %

514 €/kk

525 €/kk

yli 3 v

yli 35 t/vk

841 €/kk

860 €/kk

21-35 t/vk      80 %

685 €/kk

700 €/kk

15-20 t/vk      60 %

514 €/kk

525 €/kk

alle 15 t/vk    40 %

342 €/kk

350 €/kk

Esittelijä 

 Vs. sivistysjohtaja Turunen Jukka

Päätösesitys 

 Hyväksytään valmistelijan ehdotus.

Päätös 

 Hyväksyttiin.

OTE: varhaiskasvatus

Opeltk 28.05.2024 § 57  

196/02.02.00/2024  

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

Valmistelija 

 varhaiskasvatusjohtaja p. 040 3447 460

Yksityisen päiväkotihoidon palvelusetelin sääntökirjan mukaan palvelusetelin hinta hyväksytään opetuslautakunnassa. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu indeksiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) 16 §:n perusteella. Nyt voimassa oleva tarkistus on tehty 1.4.2023.

Varhaiskasvatuspalveluiden palvelusetelin arvoon tehdään vuosittain indeksitarkistus. Vuoden 2024 indeksitarkistus on 2,3 % (sosiaalipalveluiden ansiotasoindeksin osuus 70 % ja elinkustannusindeksin osuus 30 %). Muilta osin sovelletaan kunnassa sovittuja maksukäytäntöjä.

Valmistelijan ehdotus

Edellisessä kokouksessa taulokossa oli käytössä virheelliset hinnat.

Korotetaan palvelusetelin hintaa 2,3 %.

Päiväkotipaikka alle 3 v. 1371 €/kk

Päiväkotipaikka yli 3 v. 915 €/kk

Päiväkoti

1.4.2023

1.8.2024

alle 3 v

yli 35 t/vk

1340 €/kk

1371 €/kk

21-35 t/vk     80%

1091 €/kk

1116 €/kk

15-20 t/vk     60 %

818 €/kk

837 €/kk

alle 15 t/vk    40 %

546 €/kk

559 €/kk

yli 3 v

yli 35 t/vk

894 €/kk

915 €/kk

21-35 t/vk     80 %

728 €/kk

745 €/kk

15-20 t/vk     60 €

546 €/kk

559 €/kk

alle 15 t/vk    40 %

363 €/kk

371 €/kk