Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nivalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 23.05.2024/Pykälä 45

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kvalt 23.05.2024 § 45 

   

 Valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toteaa läsnäolijat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.

 

 Kaupunginjohtajan ollessa estynyt kokouksen esittelijänä toimii hallintojohtaja ja pöytäkirjanpitäjänä talousjohtaja. Läsnäolo- ja puheoikeus on nuorisovaltuuston edustajilla ja myönnetään lisäksi kaupungin johtoryhmän jäsenille.

 

Päätös 

 Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kaupunginjohtajan ollessa estynyt, tämän kokouksen esittelijänä toimi hallintojohtaja ja pöytäkirjanpitäjänä talousjohtaja.

Kaupunginvaltuusto päätti myöntää esittely- ja puheoikeuden markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijalle § 48.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa