Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nivalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 22.05.2024/Pykälä 46

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Arviointikertomus 2023

 

Tarkltk 16.04.2024 § 33 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

Valmistelija 

 Tarkastuslautakunnan tekninen sihteeri

 

Tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.

 

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

 

Tarkastuslautakunta aloittaa vuoden 2023 arviointikertomuksen valmistelun.

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Esko Kangas 0440914253

  

 

Päätösesitys 

 Tarkastuslautakunta aloittaa vuoden 2023 arviointikertomuksen valmistelun.

 

Päätös 

 Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

 

 

 

Tarkltk 07.05.2024 § 38 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Esko Kangas 0440914253

  

 

Päätösesitys 

 Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laadintaa.

 

Päätös 

 Tarkastuslautakunta jatkoi vuoden 2023 arviointikertomuksen laadintaa.

 

 

 

Tarkltk 22.05.2024 § 46  

21/00.03.03/2024  

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

 Liite: Arviointikertomus 2023

 

 Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2023 arviointikertomuksen

laadintaa, hyväksyy laatimansa tilikautta 2023 koskevan arviointikertomuksen ja jättää sen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Esko Kangas 0440914253

  

 

Päätösesitys 

 Tarkastuslautakunta hyväksyy laatimansa tilikautta 2023 koskevan arviointikertomuksen ja saattaa sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi. 

 

Päätös 

 Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa