Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nivalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 29.05.2024/Pykälä 51

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kirjaston palveluista ja lukuharrastuksesta tukea yläkoululaisten opiskeluun ja hyvinvointiin- hankkeen lisätalousarvio

Hvltk 29.05.2024 § 51  

229/00.01.06/2024  

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [X]

Liite: Lisätalousarvio hankkeelle, valtionavustusanomus, valtionavustushakemuspäätös, nuorten aikuisten hyvinvoinnin edistäminen aktiivisella lukuharrastuksella ja toiminnallisuudella -hankkeen toimintaraportti

Valmistelija 

 Kirjastotoimenjohtaja p. 040 344 7346

Nivalan kaupunginkirjasto on saanut 20 000 euroa valtionavustusta kirjastojen alueellisen ja paikallisen kokeilu- ja kehittämistoiminnan määrärahoista (PSAVI/14769/2023).

Kirjasto edistää/tukea hankkeella yläkouluikäisten nuorten huolestuttavan vähäistä lukuharrastusta. Lukutaidon kehittäminen edistää oppimista ja osallisuutta sekä ehkäisee syrjäytymistä. Toiminnan pääpainona on 13-16 vuotiaat yläkoululaiset, joita on vuosittain noin 540.

Hankkeen aikana hakeudutaan myös nuorisotilalle, yläkoulun välitunneille sekä seurakunnan yökahviloihin ja leireille nuorisoohjaajien mallin mukaisesti.

Nuoria rohkaistaan kirjastopalvelujen käyttämiseen osana opiskelua. Aiempien hankkeiden toimintamalleja syvennetään tuomalla niistä saatuja materiaaleja ja käytänteitä

Avustuksen suunniteltu käyttöaika 01.04.2024 - 31.12.2025. Hankkeeseen palkataan hanketyöntekijä 7 kuukauden ajaksi. Hakemuksessa esitetyt kustannukset ovat 25 000 euroa, josta kaupungin omarahoitus on 5 000 euroa. Omarahoitusosuus vuodelle 2024 on 3 000 euroa, joka katetaan lainanotolla. Vuoden 2025 omarahoitusosuus 2 000 euroa huomioidaan talousarviovalmistelussa sisällyttäen se hyvinvoinnin talousarvioon.

Valmistelijan ehdotus

Hyvinvointilautakunta esittää kaupunginhallitukselle/-valtuustolle hyväksyttäväksi hankkeen lisätalousarvion siten, kustannuspaikalle 5903 lisätään vuodelle 2024 tuloiksi 12 000 euroa ja menoiksi 15 000 euroa, nettovaikutus - 3 000 euroa (omarahoitusosuus) ja vuodelle 2025 lisätään tuloiksi 8 000 euroa ja menoiksi 10 000 euroa, nettovaikutus - 2 000 euroa (omarahoitusosuus). Vuoden 2024 omarahoitusosuus 3 000 euroa katetaan lainanotolla ja vuoden 2025 omarahoitusosuus sisällytetään vuoden 2025 hyvinvoinnin toimialan talousarvioon.

Esittelijä 

 Hyvinvointijohtaja Alatalo Timo

Päätösesitys 

 Hyvinvointilautakunta esittää kaupunginhallitukselle/-valtuustolle hyväksyttäväksi hankkeen lisätalousarvion siten, kustannuspaikalle 5903 lisätään vuodelle 2024 tuloiksi 12 000 euroa ja menoiksi 15 000 euroa, nettovaikutus - 3 000 euroa (omarahoitusosuus) ja vuodelle 2025 lisätään tuloiksi 8 000 euroa ja menoiksi 10 000 euroa, nettovaikutus - 2 000 euroa (omarahoitusosuus).

Vuoden 2024 omarahoitusosuus 3 000 euroa katetaan lainanotolla. Vuoden 2025 omarahoitusosuus 2 000 euroa sisällytetään vuoden 2025 hyvinvoinnin toimialan talousarvioon.

Päätös 

Merk. Asiantuntija Päivi Holsti oli kokouksessa läsnä § 49, 50 ja 51 esittelyjen ajan klo 18.03-18.29

OTE: talousjohtaja, kaupunginhallitus

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa