Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nivalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 394

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Talousarvio 2024

 

Khall 05.06.2023 § 196 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]

 

 Oheismateriaali: Talousarvioaikataulu_2024

 

Valmistelija 

 Talousjohtaja p. 040 344 7206

 

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

 

 Vuoden 2024 talousarvion ja 2025-2026 taloussuunnitelman valmistelu aloitettiin valtuustoseminaarissa 20.4.2023. Seminaarityöskentelyssä linjattiin keskeisiä strategisen kehittämisen tavoitteita.

 

 Talousarvio-ohje ja aikataulu ohjaavat talousarviovalmistelua toimialoilla. Johtoryhmä on valmistellut alustavan toimialaraamituksen. Talousarvion kokonaisraamitusta on valmisteltu talouden ennakoidun kehityksen mukaisena. Talousarvioraami sisältyy talousarvio-ohjeeseen.

 

Valmistelijan ehdotus

 Kaupunginhallitus käynnistää talousarviovalmistelun hyväksymällä talousarvioaikataulun ja evästämällä talousarvioraamin valmistelua. Talousarvioaikataulun mukaan talousarvio-ohje tuodaan kaupunginhallituksen vahvistettavaksi 19.6.

 

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Kaupunginhallitus hyväksyy talousarvioaikataulun ja käy evästyskeskustelun talousarvioraamituksesta.

 

Päätös 

 Hyväksyttiin talousarvioaikataulu ja käytiin evästyskeskustelu talousarvioraamituksesta.

 

 

Merk. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti, että talousjohtaja Ulla Alinilla on kokouksessa puhe- ja läsnäolo-oikeus tämän pykälän esittelyn aikana. Ulla Alin oli paikalla klo 14:05- 15:00. Tämä pykälä käsiteltiin § 194 jälkeen.

 

OTE: Johtoryhmä

 

 

Khall 19.06.2023 § 217 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

 Liite: Talousarvion laadintaohje, raamitus ja aikataulu 2024 ja

 suunnitelmavuodet 2025-2026

 

Valmistelija 

 Talousjohtaja p. 040 344 7206

 

Kaupunginhallituksen hyväksymän käsittelyaikataulun mukaan talouarvioraami ja -ohje tuodaan hyväksyttäväksi 19.6.

 

Talousarvioraamitus perustuu ennusteiden mukaiseen kustannus- ja tuottokehitykseen. Verotulot on arvioitu voimassa olevien veroprosenttien ja ennusteiden mukaisina. Talousarvio-ohje ohjaa ottamaan tarkentuneet ennusteet huomioon valmistelun edetessä.

 

Talousarvioraamitus kattaa kuntalain 65.3 § mukaisen tasapainovaatimuksen ollen suunnittelukauden lopussa ylijäämäinen 10 298 044 euroa.

 

Talousarvio-ohje ohjaa ottamaan valmistelussa huomioon strategian tavoitteet ja mittariston. Strategisten kehitystavoitteiden toteuttamiseen tarvittava resursointi on määritelty raamiin johtoryhmän yhteistyönä. Kehittämiseen käytetään mahdollisuuksien mukaan hankerahoitusta.

 

Kustannuskehitys otetaan huomioon enintään ennusteiden mukaisilla korotusprosenteilla. Yleisistä indeksikorotuksista poikkeavat korotukset tulee perustella. Henkilöstökulujen osalta otetaan lisäksi huomioon muutokset henkilöstömäärissä.

 

Investointien ja rahoituslaskelman raamitus tarkentuu valmistelun edetessä.

 

Valmistelijan ehdotus

Kaupunginhallitus hyväksyy talousarvio-ohjeen ja toimialakohtaisen raamin toimialojen ja tehtäväalueiden valmistelun pohjaksi.

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Kaupunginhallitus hyväksyy valmistelijan ehdotuksen.

 

Päätös 

 Hyväksyttiin.
Tarkennettu Talousarvio-ohje liitteenä.

 

 

Merk. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti, että talousjohtaja Ulla Alinilla on puhe- ja läsnäolo-oikeus tämän pykälän esittelyn aikana. Ulla Alin oli paikalla klo 14:25-15:25 ja 16:00-16:14. Pykälän käsittely keskeytettiin klo 15:25 ja pykälän käsittelyä jatkettiin klo 16:00 § 220 jälkeen. Kokouksessa pidettiin tämän pykälän jälkeen tauko klo 16:15-16:25.

 

OTE: Talousjohtaja, controller, laskentasihteeri

 

 

 

Khall 11.09.2023 § 287 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x ]

 

Valmistelija 

 Talousjohtaja p. 040 344 7206

 

Talousarviovalmistelun ajankohtaiskatsaus. Valmistelun eteneminen ja ajankohtaiset näkymät ensi vuoteen.

 

 

Valmistelijan ehdotus 

 Kaupunginhallitus merkitsee ajankohtaiskatsauksen tietoon saaduksi.

 

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Kaupunginhallitus merkitsee ajankohtaiskatsauksen tietoon saaduksi.

 

Päätös 

 Ajankohtaiskatsaus merkittiin tietoon saaduksi.

 

 

 

Khall 25.09.2023 § 307 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ x]

 

Valmistelija 

 Talousjohtaja p. 040 344 7206

 

Katsaus talosarviovalmistelun etenemiseen, keskeisiin toimialakohtaisiin tavoitteisiin, kaupunkistrategian toteuttamiseen ja ajankohtaisiin lukuihin. Kaupunginjohtajan, talousjohtajan ja toimialajohtajien esittelyt ja yhteinen keskustelu.

 

Valmistelijan ehdotus  

 Kaupunginhallitus käy keskustelun kaupunkistrategian toteuttamisen painopisteistä vuosina 2024 - 2025 ja linjaa talousarvion jatkovalmistelua.

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Kaupunginhallitus kuulee esittelyt ja linjaa jatkovalmistelua.

 

Päätös 

 Merkittiin tiedoksi esittelyt ja käyty evästyskeskustelu.

 

 

 

Merk. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti, että talousjohtaja Ulla Alinilla, sivistysjohtaja Riitta Viitakankaalla, maaseutujohtaja Hannu Töllillä, tekninen johtaja Ville Revolla ja hyvinvointijohtaja Timo Alatalolla on läsnäolo- ja puheoikeus tämän pykälän esittelyn aikana. Hannu Tölli oli paikalla klo 14:50-15:36 ja 16:21-17:15, Timo Alatalo 14:50-17:15, Riitta Viitakangas 14:50-17:15, Ulla Alin 14:50-17:15 ja Ville Repo 14:50-17:15. Kokouksessa pidettiin tauko tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16:14-16:21.

 

Khall 09.10.2023 § 330 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

Oheismateriaali: Khall lautakuntavaihe_tavoitteet2024, takausprovisiot, lainananto  ja -ottovaltuudet

 

Valmistelija 

 Talousjohtaja p. 040 344 7206

 

Kaupunginhallitus käsittelee kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen alaisten tehtäväalueiden talousarviotavoitteet vuodelle 2024. Kaupunginhallitus evästää talousarvion täytäntöönpano-ohjeen valmistelua kohtien takausprovisiot, lainananto ja ottovaltuudet osalta.

 

Valmistelijan ehdotus 

 Kaupunginhallitus kuulee esittelyt tavoitteista ja talousarvion täytäntöönpano-ohjeesta ja linjaa jatkovalmistelun ennen varsinaista talousarviokäsittelyä.

 

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Kaupunginhallitus päättää käydä evästyskeskustelun kokonaisuudesta ja vahvistaa oman toimialansa (10 ja12 alaisten tehtäväalueiden tavoitteet ja määrärahat) talousarvion jatkokäsittelyyn.

 

Päätös 

 Hyväksyttiin. 

 

 

Merk. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti, että talousjohtaja Ulla Alinilla on läsnäolo- ja puheoikeus tämän pykälän esittelyn aikana. Ulla Alin oli paikalla klo 14:06-15:53. Kokouksessa pidettiin tauko tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 15:54-16:00.

 

Khall 30.10.2023 § 369 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

 Oheismateriaali: Luonnokset targetor pro TA 2024  tavoitteet

 

Valmistelija 

 Hallintojohtaja p.040 344 7201

 

Nivalan kaupungin tytäryhtiöt antavat katsauksensa talousarvioon 2024.

 

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Kaupunginhallitus merkitsee katsaukset tietoon saaduksi. 

 

Päätös 

 Merkittiin tietoon saaduksi.

 

 

Merk. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti, että talousjohtaja Ulla Alinilla, Nivalan Teollisuuskylä Oy:n toimitusjohtaja Harri Porasella, Nivalan Liikuntakeskus Oy:n toimitusjohtaja Pekka Niemelällä, Koy Nivalan Vuokrakodit ja Koy Kestin toimitusjohtaja Simo Hautamäellä, Nivalan Kaukolämpö Oy:n toimitusjohtaja Hannu Petäistöllä, Nivalan Työpajasäätiö rs:n toimitusjohtaja Riitta Kaskelalla ja Nivalan Vesihuolto Oy:n ja Nivalan Kuitu Oy:n toimitusjohtaja Olli Jokisella on läsnäolo- ja puheoikeus tämän pykälän esittelyn aikana. Poranen, Niemelä, Hautamäki, Petäistö, Kaskela ja Jokinen olivat paikalla klo 16:17-17:23 ja Alin klo 16:17-17:16.

 

 

 Kaarina Pyykkönen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16:19.

 

 

Khall 08.11.2023 § 383 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

 Liite: Talousarvio 2024

 

Valmistelija 

 Talousjohtaja p. 040 344 206

 

Kaupunginhallitus käsittelee talousarviokirjan yleisen osan, käyttötalousosan ja investointiosan. Kaupunginhallitus kuulee toimialajohtajien esittelyt talousarvion kokonaisuudesta, toimialojen tavoitteista ja niille myönnettävistä määrärahoista sekä tuloarvioista 2024 ja kaupungin investoinneista taloussuunnittelukaudelle 2024-2026.

 

Kaupunginhallitus vahvistaa edellä mainitut osiot ja jatkaa talousarvion käsittelyä seuraavassa kokouksessa.

 

Valmistelijan ehdotus

Kaupunginhallitus vahvistaa esityksensä talousarvion käyttötalous ja investointiosasta. Rahoitusosa valmistellaan näiden pohjalta seuraavaan kokoukseen.

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Kaupunginhallitus hyväksyy talousarvion yleisen osan, käyttötalous- ja investointiosan.

 

Päätös 

 Kaupunginhallitus jatkaa talousarvion käsittelyä.

 

 

Merk. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti, että talousjohtaja Ulla Alinilla, sivistysjohtaja Riitta Viitakankaalla, hyvinvointijohtaja Timo Alatalolla, tekninen johtaja Ville Revolla ja maaseutujohtaja Hannu Töllillä on kokouksessa puhe- ja läsnäolo-oikeus tämän pykälän esittelyn aikana. Paikalla: Hannu Tölli klo 15:35-16:25, Riitta Viitakangas ja Timo Alatalo klo 15:35-17:29, Ville Repo klo

15:35- 18:27, Ulla Alin 15:35-19:33. Kokouksessa pidettiin tauko

klo 17:29-17:38. Sanna Myllymäki poistui kokouksesta tämän

pykälän käsittelyn aikana klo 17:29 ja Jarmo Vuolteenaho klo 18:51.

 

 

 

Khall 20.11.2023 § 394  

262/02.00.00/2023  

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

 

 

Valmistelija 

 Talousjohtaja p. 040 344 7206

 

Kaupunginhallitus jatkaa talousarviokirjan käsittelyä.

 

Kaupunginhallitus toteaa talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2024-2026 toteuttavan kuntastrategiaa ja turvaavan edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen.

Valmistelijan ehdotus

 

Kaupunginhallitus esittää talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2025 - 2026 kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Kaupunginhallitus valtuuttaa viranhaltijajohdon tekemään talousarviokirjaan tekniset korjaukset tarvittaessa.

 

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Kaupunginhallitus esittää talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2025-2026 kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi ja valtuuttaa viranhaltijajohdon tekemään talousarviokirjaan tarvittavat tekniset korjaukset.

17.11.23 Valtiovarainministeriö ilmoitti lisäleikkauksista kuntien valtionosuuksiin vuosille 2024-2025. Leikkauksen suuruus on koko maassa keskimäärin 80 €/asukas. Julkistuksen ajankohdasta johtuen kuntakohtaiset muutokset eivät olleet tiedossa veroprosenttipäätöksen vaiheessa. Muutos lisää talouden tasapainottamistarvetta taloussuunnitelukaudella 2024-2026 aikana ainakin em. valtionosuusleikkauksen verran. Lopullinen valtionosuuden määrä vahvistuu tammikuussa 2024.

 

Keskustelu

Käydyn keskustelun aikana Elisa Helander esitti Leena Peltosaaren kannattamana tehtäväalueelle 130, keskushallinto, tavoite kohtaan Henkilöstön kehittäminen, toimenpiteet: HR-asiantuntijan toimea ei perusteta ja tehtävään varattu palkkarahoitus poistetaan talousarviosta.

 

Eija-Riitta Niinikoski esitti Kaarina Pyykkösen kannattamana tehtäväalueelle 130, keskushallinto, tavoite kohtaan Henkilöstön kehittäminen, toimenpiteet: VM:n 17.11.2023 antaman tiedonannon vuoksi HR-asiantuntijan tehtävä jäädytetään. Sitä ei voi vakituisesti täyttää. Määräaikainen täyttäminen on mahdollista vain, jos tehtävään saadaan ulkopuolinen rahoitus tai joku muu tehtävä tulee avoimeksi esim. eläköitymisen kautta eikä sitä täytetä samanlaisena. Palkkavaraus poistetaan budjetista.

 

Koska oli tehty kaksi pohjaesityksestä poikkeavaa esitystä, suoritettiin äänestys. Ensin äänestettiin pohjaesityksestä poikkeavien esitysten välillä. Kädennostoäänestyksessä Helanderin esitys sai 3 ääntä (Elisa Helander, Leena Peltosaari, Kimmo Korkiakoski) ja Niinikosken esitys 4 ääntä (Eija-Riitta Niinikoski, Kaarina Pyykkönen, Urpo Korkiakoski, Ari Kukkurainen), 1 tyhjä (Timo Vähäsöyrinki), yksi poissa. Näin Niinikosken esitys voitti.

 

Seuraavaksi äänestettiin pohjaesityksen ja Niinikosken esityksen välillä, pohjaesitys oli äänestyksessä "jaa" ja Niinikosken esitys "ei". Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin jaa-ääniä nolla (0) ja ei ääniä 5 (Eija-Riitta Niinikoski, Timo Vähäsöyrinki, Kaarina Pyykkönen, Ari Kukkurainen, Urpo Korkiakoski), tyhjiä 3  (Elisa Helander, Leena Peltosaari, Kimmo Korkiakoski), yksi poissa. Siten Niinikosken esitys voitti. Elisa Helander ja Leena Peltosaari jättivät eriävän mielipiteen.

 

Käydyn keskustelun aikana Elisa Helander esitti Timo Vähäsöyringin kannattamana tehtäväalueelle 400, kasvatus- ja koulutuspalvelujen hallintopalvelut, tavoite kohtaan Varmistamme henkilöstön riittävyyden, toimenpiteet: Kehittämiskoordinaattorin toimea ei perusteta ja tehtävään varattu palkkarahoitus poistetaan talousarviosta.

 

Koska oli tehty pohjaesityksestä poikkeava kannatettu esitys, suoritettiin nimenhuutoäänestys. Äänestyksessä pohjaesitys oli "jaa" ja Helanderin esitys "ei". Suoritetussa äänestyksessä jaa-ääniä annettiin 4 (Eija-Riitta Niinikoski, Kaarina Pyykkönen, Ari Kukkurainen, Urpo Korkiakoski) ja ei-ääniä annettiin 4 (Elisa Helander, Leena Peltosaari, Kimmo Korkiakoski, Timo Vähäsöyrinki), yksi poissa. Koska äänestyksen tulos oli tasan 4-4, puheenjohtajan ääni ratkaisi. Siten pohjaesitys voitti. Elisa Helander ja Leena Peltosaari jättivät eriävän mielipiteen.

 

Käydyn keskustelun aikana Elisa Helander esitti Kimmo Korkiakosken kannattamana tehtäväalueelle 570, hyvinvointialan hallintopalvelut, tavoite kohtaan Varmistamme henkilöstön riittävyyden, toimenpiteet: Toisen kulttuurituottajan toimea ei täytetä ja tehtävään varattu palkkarahoitus poistetaan talousarviosta.

 

Eija-Riitta Niinikoski esitti Kaarina Pyykkösen kannattamana tehtäväalueelle 570, hyvinvointialan hallintopalvelut, tavoite kohtaan Varmistamme henkilöstön riittävyyden, toimenpiteet: VM:n 17.11.2023 antaman tiedonannon vuoksi toisen kulttuurituottajan tehtävä jäädytetään. Sitä ei voi vakituisesti täyttää. Määräaikainen täyttäminen on mahdollista vain, jos tehtävään saadaan ulkopuolinen rahoitus tai joku muu tehtävä tulee avoimeksi esim. eläköitymisen kautta eikä sitä täytetä samanlaisena. Palkkavaraus poistetaan budjetista.

 

Koska oli tehty kaksi pohjaesityksestä poikkeavaa esitystä, suoritettiin äänestys. Ensin äänestettiin pohjaesityksestä poikkeavien esitysten välillä. Kädennostoäänestyksessä Helanderin esitys sai 4 ääntä (Elisa Helander, Leena Peltosaari, Kimmo Korkiakoski, Timo Vähäsöyrinki) ja Niinikosken esitys 4 ääntä (Eija-Riitta Niinikoski, Kaarina Pyykkönen, Urpo Korkiakoski, Ari Kukkurainen), yksi poissa. Koska äänestystulos oli tasan 4-4, puheenjohtajan ääni ratkaisi. Näin Niinikosken esitys voitti.

 

Seuraavaksi äänestettiin pohjaesityksen ja Niinikosken esityksen välillä, pohjaesitys oli äänestyksessä "jaa" ja Niinikosken esitys "ei". Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin jaa-ääniä 1 (Ari Kukkurainen) ja ei-ääniä 3 (Eija-Riitta Niinikoski, Kaarina Pyykkönen, Urpo Korkiakoski), tyhjiä 4 (Elisa Helander, Leena Peltosaari, Kimmo Korkiakoski, Timo Vähäsöyrinki), yksi poissa. Siten Niinikosken esitys voitti. Elisa Helander ja Leena Peltosaari jättivät eriävän mielipiteen.

 

Päätös 

 Kaupunginhallitus esittää talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2025-2026 kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi kokouksessa hyväksytyillä muutoksilla ja valtuuttaa viranhaltijajohdon tekemään talousarviokirjaan tarvittavat tekniset korjaukset.

17.11.23 Valtiovarainministeriö ilmoitti lisäleikkauksista kuntien valtionosuuksiin vuosille 2024-2025. Leikkauksen suuruus on koko maassa keskimäärin 80 €/asukas. Julkistuksen ajankohdasta johtuen kuntakohtaiset muutokset eivät olleet tiedossa veroprosenttipäätöksen vaiheessa. Muutos lisää talouden tasapainottamistarvetta taloussuunnittelukauden 2024-2026 aikana ainakin em. valtionosuusleikkauksen verran. Lopullinen valtionosuuden määrä vahvistuu tammikuussa 2024.

 

 

Merk. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti, että talousjohtaja Ulla Alinilla on läsnäolo- ja puheoikeus tämän pykälän esittelyn aikana. Ulla Alin oli paikalla klo 17:00-18:58. Kokouksessa pidettiin tauko tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 19:00-19:05.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa