Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nivalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 02.11.2023/Pykälä 97

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite25  Liite Sidonnaisuusilmoitukset

 

 

Sidonnaisuusilmoitukset

 

Tarkltk 07.09.2021 § 4 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [X]

 

 Oheismateriaali: Uusi kuntalaki 410/2015 § 84 sidonnaisuus-

           ilmoitukset, Kuntaliitto-Sidonnaisuuksien

                 ilmoittaminen kunnassa
 

Valmistelija 

 Tarkastuslautakunnan tekninen sihteeri

 

 Sidonnaisuuksien ilmoittamisesta säädetään Kuntalain (410/2015) 84 §:ssä seuraavasti:

 

 "Tämän pykälän 2 momentissa tarkoitetun kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisössä. Elinkeinotoiminnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä liike- ja ammattitoimintaa. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvat yrityksen tai muun yhteisön johtotehtävät eli ainakin toimitusjohtajan ja varatoimitusjohtajan tehtävät. Luottamustoimilla tarkoitetaan yhteisön tai yrityksen toimielinten jäsenyyttä eli keskeisimmin yrityksen hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenyyttä. Ilmoitusvelvollisuuden edellytys on yhteisön harjoittama elinkeinotoiminta. Henkilön toimiminen esimerkiksi asunto-osakeyhtiön hallituksessa ei ole kohdan mukaan ilmoitettava tieto. Ilmoitettavia sidonnaisuuksia ovat myös kunnan tytäryhtiön johtotehtävät ja luottamustoimet.

 

 Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää.

 

 Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

 

 Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo

 ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

 

 Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvat luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta."

 

 Järjestelmän käyttöä varten tarkastuslautakunta nimeää palvelulle pääkäyttäjän, tarkastajat ja hyväksyjän.

 

 

Esittelijä  Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Esko Kangas 0440914253

 

  

Päätösesitys

                                       Lautakunta päättää merkitä tiedoksi kuntalaissa (410/2015) tarkastuslautakunnan tehtäväksi   säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisen.

Valitsee järjestelmälle pääkäyttäjän, tarkastajat ja hyväksyjän.

Saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi

 

Päätös 

 Merkitään tietoonsaaduksi sidonnaisuuksien ilmoitusvelvollisuus.
Järjestelmän pääkäyttäjäksi valittiin lautakunnan tekninen sihteeri Anja Koski.
Ilmoitukset käsitellään marraskuun kokouksessa, jonka jälkeen esitellään valtuustolle. Mahdolliset muutokset tuodaan esille viipymättä.

 

 

 

Tarkltk 05.10.2021 § 18 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [X]

 

Valmistelija 

 Tarkastuslautakunnan tekninen sihteeri

 

Tarkastuslautakunta käy läpi saapuneet sidonnaisuusilmoitukset ja saattaa ne tarvittaessa valtuustolle tiedoksi.

 

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Esko Kangas 0440914253

  

 

Päätösesitys 

 Lautakunta käy läpi kokoukseen mennessä saapuneet sidonnaisuusilmoitukset.  

 

Päätös 

 Siirrettiin seuraan kokoukseen.

 

 

 

Tarkltk 19.10.2021 § 24 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [X]

 

 Oheismateriaali: lista sidonnaisuusilmoituksista

 

Valmistelija 

 Tarkatuslautakunnan tekninen sihteeri

 

Lautakunta jatkaa sidonnaisuusilmoitusten käsittelyä.

 

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Esko Kangas 0440914253

  

 

Päätösesitys 

 Lautakunta päättää hyväksyä 13.10.2021 mennessä hyväksytyt ja julkaistut sidonnaisuusilmoitukset. Julkaistut sidonnaisuusilmoitukset saatetaan kaupugninvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös 

 Lautakunta päätti hyväksyä 13.10.2021 mennessä hyväksytyt ja julkaistut sidonnaisuusilmoitukset. Julkaistut sidonnaisuusilmoitukset saatetaan kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

 

OTE: Kaupunginvaltuusto

 

Kvalt 04.11.2021 § 39 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]

 

 Liite: Lista sidonnaisuusilmoituksista

 

Esittelijä 

 Hallintojohtaja Hankonen Liisa

 

Päätösesitys 

 Tarkastuslautakunta esittää, että valtuusto merkitsee sidonnaisuusilmoitukset tietoon saaduksi.

 

Päätös 

 Merkitään tietoon saaduksi.

 

 

 

OTE: Tarkastuslautakunta, talousjohtaja

 

 

Tarkltk 07.12.2021 § 39 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]

 

 Oheismateriaali: Lista uusista sidonnaisuusilmoituksista

 

Valmistelija 

 Tarkastuslautakunnan tekninen sihteeri

 

Saapuneet sidonnaisuusilmoitukset

 

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Esko Kangas 0440914523               

 

Päätösesitys 

 Lautakunta päättää hyväksyä 2.12.2021 mennessä hyväksytyt ja julkaistut sidonnaisuuilmoitukset. Sidonnaisuusilmoitukset saatetaan kaupugninvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös 

 Lautakunta hyväksyi 2.12.2021 mennessä hyväksytyt ja julkaistut sidonnaisuusilmoitukset. Sidonnaisuusilmoitukset saatetaan kaupugninvaltuustolle tiedoksi.

 

 

 

OTE  Kaupunginvaltuusto

 

 

Kvalt 16.12.2021 § 62 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]

 

 Liite: Lista uusista sidonnaisuusilmoituksista

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Kaupunginvaltuusto merkitsee 2.12.2021 mennessä hyväksytyt ja julkaistut sidonnaisuusilmoitukset tietoon saaduksi.

 

Päätös 

 Hyväksyttiin.

 

 

 

OTE: Tarkastuslautakunta

 

 

Tarkltk 15.02.2022 § 17 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

Valmistelija 

 Tarkastuslautakunnan tekninen sihteeri

 

Tarkastuslautakunta käsittelee 2 uutta ja julkaistua sidonnaisuusilmoitusta. Lautakunta saattaa tiedoksi kaupunginvaltuustolla 2 uutta julkaistua sidonnaisuusilmoitusta ja 2 poistettua sidonnaisuusilmoitusta.

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Esko Kangas 0440914253

  

 

Päätösesitys 

 Lautakunta hyväksyy uudet sidonnaisuusilmoitukset ja saattaa tiedoksi kaupunginvaltuustolle 2 uutta ja julkaistua sekä 2 poistettua sidonnaisuusilmoitusta. 

 

Päätös 

 Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti ja saatetaan kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

 

OTE: Kaupunginvaltuusto

 

 

 

Kvalt 31.03.2022 § 27 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]

 

 Liite: Nivalan kaupunki sidonnaisuusilmoitukset 1.-31.1.2022

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Tarkastuslautakunta on hyväksynyt uudet sidonnaisuusilmoitukset ja saattaa ne tiedoksi kaupunginvaltuustolle (2 uutta ja julkaistua sekä 2 poistettua sidonnaisuusilmoitusta).   

 

Päätös 

 Hyväksyttiin.

 

 

 

OTE: Tarkastuslautakunta

 

 

Tarkltk 12.12.2022 § 88 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

 Liite: Sidonnaisuusilmoitus 7.12.2022, poistetut sidonnaisuusilmoitukset 2022

 

Valmistelija 

 Tarkastuslautakunnan tekninen sihteeri

 

Lautakunta käy läpi uudet ja poistetut sidonnaisuusilmoitukset ja saattaa ne tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Esko Kangas 0440914253

  

 

Päätösesitys 

 Lautakunta hyväksyy 1 uuden ja 2 poistettua sidonnaisuusilmoitusta ja saattaa ne tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös 

 Tätä pykälää ei käsitelty koska kokous ei ollut päätösvaltainen.

 

 

 

 

Tarkltk 23.01.2023 § 11 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

Liite: Täydennetyt, uudet ja poistetut sidonnaisuusilmoitukset

 

Valmistelija 

 Tarkastuslautakunnan tekninen sihteeri

 

Tarkastuslautakunta käy läpi poistetut, uudet ja täydennetyt sidonnaisuusilmoitukset ja saattaa ne kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Esko Kangas 0440914253

  

 

Päätösesitys 

 Lautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevat poistetut, uudet ja täydennetyt sidonnaisuusilmoitukset ja saattaa ne kaupunginvaltuustolle tiedoksi. 

 

Päätös 

 Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

 

 

 

OTE: Kaupunginvaltuusto

 

 

 

Kvalt 23.02.2023 § 14 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]

 

 Liite: Täydennetyt, uudet ja poistetut sidonnaisuusilmoitukset

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Tarkastuslautakunta on hyväksynyt liitteenä olevat poistetut, uudet ja täydennetyt sidonnaisuusilmoitukset ja saattaa ne kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös 

 Merkittiin tietoon saaduksi.

 

 

 

OTE: Tarkastuslautakunta

 

 

Tarkltk 03.10.2023 § 75 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

 Liite: Sidonnaisuusilmoitukset

 

Valmistelija 

 Tarkastuslautakunnan tekninen sihteeri

 

Tarkastuslautakunta käy läpi liitteessä olevat poistetut, täydennetyt ja uudet sidonnaisuusilmoitukset.

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Esko Kangas 0440914253

   

 

Päätösesitys 

 Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä poistetut, uudet ja täydennetyt sidonnaisuusilmoitukset sekä saattaa ne kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös 

 Päätettiin esityksen mukaisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kvalt 02.11.2023 § 97  

459/00.03.00.01/2021  

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x ]

 

 Liite: Sidonnaisuusilmoitukset

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Tarkastuslautakunta antaa poistetut, uudet ja täydennetyt sidonnaisuusilmoitukset kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös 

 Merkittiin tietoon saaduksi.

 

 

 

OTE: Tarkastuslautakunta

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa