Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nivalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 290

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Lisämäärärahan esitys Nivalan Harrasteakatemian toimintaan 2023

 

Khall 11.09.2023 § 290  

502/00.01.06/2021  

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]

 

Valmistelija 

 Talousjohtaja p. 040 344 7206

 

Kaupunginhallituksen alaiselle kustannuspaikalle 1215 on varattu vuodelle 2023 määräraha 65 000 euroa Harrasteakatemian toimintaan.

 

Akatemiatoimintaa on ollut tarjolla vuodesta 2018 lähtien. Se on tarkoitettu Nivalan lukion ja JEDU-Nivalan opiskelijoille sekä Niva-Kaijan yläkoululaisille. Toisen asteen opiskelija pääsee akatemian puitteissa harjoittelemaan omaa harrastustaan koulupäivän aikana 1-2 kertaa viikossa ja tämä kerryttää opintopisteitä molemmissa oppilaitoksissa. Yläkoulussa harrasteakatemia on valinnaisaine.

 

Kaikki akatemialaiset saavat lukuvuoden ajaksi akatemiakortin, jolla pääsee vapaa-ajalla käyttämään veloituksetta Nivalan Liikuntakeskus Oy:n tiloja sekä saa alennusta fysioterapiapalveluista Nivalan Liikuntakeskus Oy:lla.

 

Harrasteakatemian hallinnoi ja organisoi Nivalan Liikuntakeskus Oy. Yhtiön hallitus on käsitellyt akatemian kustannuksia ja esittää Nivalan kaupungille lisämäärärahan 10 883 euroa (ALV 0%) myöntämistä Harrasteakatemian toimintaan.

 

Valmistelijan ehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle lisämäärärahan 10 883 euroa myöntämistä kustannuspaikalle 1215 Harrasteakatemia. Lisämääräraha katetaan verotuloilla.

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Kaupunginhallitus hyväksyy valmistelijan ehdotuksen.

 

Päätös 

 Hyväksyttiin ja lisämääräraha päätettiin esittää kaupunginvaltuustolle.

 

 

 

Merk. Ari Kukkurainen ja Eero Erkkilä (yhteisöjäävi: Nivalan Liikuntakeskus Oy:n hallituksen jäseniä) poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi klo 16:00-16:04.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa