Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nivalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 13.09.2023/Pykälä 69

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Hvltk 13.09.2023 § 69 

 

Toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toteaa läsnäolijat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.

 

Kokouksessa ovat läsnä asiantuntijoina liikuntaneuvoja Jarmo Kivioja, liikuntapalvelupäällikkö Henri Heiska ja harrastekoordinaattori Hanna-Leena Kangas.

 

Päätös

Asiantuntijat ovat paikalla esittelyjen ajan
Jarmo Kivioja § 72
Henri Heiska § 73 ja 74
Hanna-Leena Kangas § 72 ja 75

Lautakunnan 2. vpj Anu Elovaara toimii puheenjohtajana § 72 ja 73 käsittelyssä.

Hyväksyttiin.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa