Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nivalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.09.2023/Pykälä 99

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Pirttirannan päiväkodin laajennuksen ohjausryhmän valinta

 

Tek 13.04.2023 § 48 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

Valmistelija 

 Tekninen johtaja p. 040 344 7301

 

Pirttirannan päiväkodin laajennuksen suunnitteluun on varattu v. 2023 talousarvioon 50 000 euroa ja taloussuunnitelmavuodelle 2024 1 800 000 hankkeen toteuttamista varten. Tavoitteena on, että hanke käynnistyy vuonna 2024. Tämän johdosta hankkeelle tulee nimetä ohjausryhmä. Ohjausryhmä toimii suunnittelun ja myöhemmin rakennuttamisen ohjausryhmänä.

 

Esittelijä 

 Tekninen johtaja Repo Ville

 

Päätösesitys 

 Lautakunta päättää nimetä ohjausryhmään puheenjohtajan sekä 2-3 jäsentä ja pyytää opetuslautakuntaa nimeämään edustajansa ohjausryhmään.
Viranhaltijoista ohjausryhmään nimetään tekninen johtaja, sivistysjohtaja ja varhaiskasvatusjohtaja. Kaupunginjohtajalla on oikeus osallistua ohjausryhmän kokouksiin.

 

Päätös 

 Ohjausryhmään valittiin teknisen lautakunnan jäsenistä Juho Tölli, Jukka Kumara ja Elisa Helander. Viranhaltijoista ohjausryhmään nimettiin tekninen johtaja, sivistysjohtaja ja varhaiskasvatusjohtaja. Kaupunginjohtajalla on oikeus osallistua ohjausryhmän kokouksiin.
Lautakunnan evästykset työryhmälle: Katsottava laajempana kokonaisuutena päiväkotikiinteistöjä, olemassa olevien mm. koulukiinteistöjen hyödyntäminen siirtymävaiheessa (ennuste päiväkoti-ikäisistä).
Nykyinen Pirttirannan päiväkoti on 40 v vanha (katso kiinteistöstrategia).

 

 

 

OTE: Valitut, opetuslautakunta

 

 

Opeltk 18.04.2023 § 44 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x ]

 

Valmistelija 

 

 

 

 

Esittelijä 

 Sivistysjohtaja Viitakangas Riitta

 

Päätösesitys 

 Opetuslautakunta nimeää Pirttirannan päiväkodin laajennuksen suunnittelu- ja rakentamistyöryhmään edustajansa.

 

Päätös 

 Opetuslautakunta päätti nimetä Pirttirannan päiväkodin laajennuksen suunnittelu- ja rakentamistyöryhmään edustajakseen Aleksi Päkkilän, Olga Aitto-ojan ja Hilkka Sunin.

 

 

 

OTE: valittu, tekninen lautakunta, tekninen johtaja

 

 

Khall 22.05.2023 § 180 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

Valmistelija 

 Hallintojohtaja p. 040 344 7201

 

Tekninen lautakunta sekä opetuslautakunta on valinnut Pirttirannan päiväkodin laajennuksen ohjausryhmään omat edustajansa. Kaupunginhallituksen tulee nimetä kyseiseen ohjausryhmään oma edustajansa.

 

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Kaupunginhallitus nimeää Pirttirannan päiväkodin laajennuksen suunnittelu- ja rakentamistyöryhmään edustajansa sekä varahenkilöt. Kaupunginhallitus antaa työryhmän tehtäväksi varhaiskasvatuksen kokonaistilanteen ja tulevaisuuden suunnitelman tarkastelun.

 

Päätös 

 Hyväksyttiin kaupunginjohtajan esitys. Pirttirannan päiväkodin laajennuksen suunnittelu- ja rakentamistyöryhmään nimettiin edustajaksi Leena Peltosaari ja Marika Hannula sekä varahenkilöiksi Ari Kukkurainen ja Kimmo Korkiakoski.

 

 

OTE: Valitut, tekninen lautakunta, tekninen johtaja

 

 

 

Tek 14.09.2023 § 99  

173/10.03.02.00/2023  

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]

 

Valmistelija 

 Tekninen johtaja p. 040 344 7301

 

Kaupunginhallitus päättää todeta 11.9.2023 kokouksessa, että tekninen lautakunta päättää täsmentää 14.9.2023 kokouksessaan Pirttirannan päiväkodin laajennuksen ohjausryhmän sekä ohjausryhmän tehtäväksiannon teknisen lautakunnan 13.4.2023 § 48 esittelyteksissä määritellyn mukaiseksi siten, että ohjausryhmä toimii kohteen suunnittelun ja myöhemmin rakennuttamisen ohjausryhmänä. 13.4.2023 (Tek § 48) lautakunta on nimennyt seuraavat henkilöt ohjausryhmään:

. Juho Tölli

. Jukka Kumara

. Elisa Helander

. tekninen johtaja

. sivistysjohtaja

. varhaiskasvausjohtaja

. kaupunginjohtajalla on oikeus osallistua ohjausryhmän kokouksiin.

 

Esittelijä 

 Tekninen johtaja Repo Ville

 

Päätösesitys 

 Tekninen lautakunta päättää, että Pirttirannan laajennuksen ohjausryhmä jatkaa toimintaa alkuperäisen Teklan 13.4.2023 § 48 toimeksiannon mukaisesti. Ohjausryhmä toimii suunnittelun ja myöhemmin rakennuttamisen ohjausryhmänä.

 

Päätös 

 Esitys hyväksyttiin muutoksella, että Pirttirannan suunnittelun ja rakentamisen ohjausryhmään nimettiin rakennuttajainsinööri, kiinteistöpäällikkö, Juho Tölli, Jukka Kumara, sivistysjohtaja ja varhaiskasvatusjohtaja. Teknisellä johtajalla ja kaupunginjohtajalla on oikeus osallistua ohjausryhmän kokouksiin.

 

 

 

OTE: Valitut, tekninen johtaja

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa