RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Opetuslautakunta
Pöytäkirja 29.08.2023/Pykälä 67
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen koulupäivän yhteydessä vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille
Opeltk 29.08.2023 § 67
334/12.01.03.00/2023
Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x ]
Valmistelija
Sivistysjohtaja p. 040 3447 311
Kunnilla ei ole lakisääteistä velvoitetta järjestää lasten, eikä näin ollen myöskään vammaisten tai kehitysvammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa. Subjektiivista tai tarpeeseen perustuvaa oikeutta tai velvollisuutta osallistua toimintaan ei ole.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu ml. vammaispalvelulakiin ja kehitysvammaisten erityishuollosta annettuun lakiin sisältyvät tehtävät siirtyivät kunnilta (kuntien kuntayhtymiltä) 1.1.2023 hyvinvointialueen järjestämisvastuulle. Jos lapsen iltapäivähoito järjestetään kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 2 §:n mukaisena muuna vastaavana erityishuollon toteuttamiseksi tarpeellisena toimintana on järjestämisvastuussa hyvinvointialue.
Perusopetuslain 8 a luvussa säädetään kunnan järjestämästä aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Jos kunta järjestää toimintaa, tulee toimintaa järjestää ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta perusopetuslain 17 §:n § mon (erityinen tuki) tarkoitetuille oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa. Oppilaan erityisen tuen järjestäminen perustuu opetuksen järjestäjän hallintopäätökseen.
Nivalan kaupungin koulutuspalvelujen järjestämä aamu- ja iltapäivätoiminta järjestetään perusopetuslain mukaisesti eikä toimintaan ei sovelleta muuta lainsäädäntöä. Perusopetuslain perusteella aamu- ja iltapäivätoiminnasta voidaan määrätä kuukausimaksu. Lähtökohtaisesti maksun on kohdistuttava kaikkiin osallistujiin yhdenvertaisesti syrjimättä eri asiakasryhmiä. Huoltaja voi hakea maksuvapautusta tai alennusta esimerkiksi perheen maksukyvyn alenemisen, elatusvelvollisuuteen tai huollollisiin näkökohtiin perustuen (POL § 48 f). Tällöin edellytetään maksuvapautusta tai alennusta tukevaa sosiaaliviranomaisen lausuntoa. Perusopetuslaissa ei säädetä lapsen oikeudesta avustajapalveluihin aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Vammaispalvelulain mukaiset avustajapalvelut haetaan hyvinvointialueelta.
Koska sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistahoilla on ollut erilaisia käytäntöjä vammaisten koululaisten kokopäivähoidossa, on Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue käynyt kaikkien kuntien kanssa neuvonpitoa. Nivalan kaupunki ja Hyvinvointialue Pohde ovat käyneet neuvonpidon ja sen perusteella on laadittu sopimus. Sopimuksen mukaan Nivalan kaupunki järjestää perusopetuslain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa myös erityisen tuen piirissä oleville Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille lukuvuoden työaikana Kyösti Kallion koululla ryhmätoimintana klo 7:30-16:30. Hyvinvointialue Pohde vastaa niiden lasten aamu- ja iltapäivätoiminnasta, jotka eivät voi osallistua ryhmätoimintaan sekä kokopäivätoiminnasta koulujen loma-aikoina.
Esittelijä
Sivistysjohtaja Viitakangas Riitta
Päätösesitys
Opetuslautakunta merkitsee laaditun sopimuksen tiedoksi ja toteaa, että Nivalan kaupunki järjestää koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa perusopetuslain mukaisesti ja toiminnasta perittävät maksut koskevat yhdenvertaiseseti kaikkia toimintaan osallistuvia.
Päätös
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.
OTE: Kyösti Kallion koulu
Toimistoassistentti
Hallintoasiantuntija
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |