RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Opetuslautakunta
Pöytäkirja 29.08.2023/Pykälä 74
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Aittolan ja Järvikylän kouluratkaisu
Opeltk 30.05.2023 § 54
Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]
Valmistelija
vs. sivistysjohtaja 040 3447 460
Opetuslautakunta käynnistää oppilastilastoon perustuvan selvityksen koskien Aittolan ja Järvikylän kouluratkaisua.
Esittelijä
Vs. sivistysjohtaja Suhonen Sari
Päätösesitys
Annetaan kokouksessa.
Päätös
Vs. sivistysjohtajan päätösesitys: Opetuslautakunta käynnistää oppilastilastoon perustuvan selvityksen koskien Aittolan ja Järvikylän kouluratkaisua.
Hyväksyttiin.
Lautakunta toteaa tilanteesta seuraavaa:
AVI teki maaliskuussa työsuojelutarkastuksen Järvikylän koululla ilmenneiden, mahdollisesti sisäilmasta johtuvien oireiden vuoksi. Tarkastusraportissa Nivalan kaupungille annettiin kehotus selvittää koulun terveysturvallisen käytön edellytykset toukokuun loppuun mennessä. Tehtyjen asiantuntijaselvitysten perusteella koulua voidaan käyttää ilman laajempia kuntotutkimuksia yhden lukuvuoden ajan, minkä myös AVI on hyväksynyt.
Järvikylän koulun kiinteistön tilannetta pohtinut työryhmä on todennut, ettei ole järkevää lähteä tutkimaan lähes 90 vuotta vanhan rakennuksen kuntoa eikä tekemään suurempia korjaustoimenpiteitä, vaan keskittyä ennemmin pitemmän aikavälin ratkaisun etsimiseen. Koska kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 9.6.2022 § 49 opetuslautakunnan esityksen Aittolan koulun yhdistämisestä Järvikylän kouluun vuonna 2026 - mikäli oppilasmäärä ei ole merkittävästi kasvanut - on kouluratkaisussa syytä tarkastella Järvikylän koulun lisäksi myös Aittolan koulun tilanne.
Aikataulullisesti edellä mainittu merkitsee sitä, että opetuslautakunnan tulee aloittaa kouluverkkoselvityksen tekeminen ja järjestää kylien kuuleminen heti kesän jälkeen. Esitys Aittolan ja Järvikylän kouluratkaisuksi on oltava valmiina ensi vuoden talousarviokäsittelyyn mennessä, jotta uusi koulu voisi aloittaa toimintansa elokuussa 2024.
Opetuslautakunta päätti pyytää teknistä toimea:
1. huomioimaan Aittolan ja Järvikylän kouluratkaisun kasvatuksen ja koulutuksen tulevaisuuden tila- ja investointitarpeista laadittavassa kokonaisselvityksessä
2. käynnistämään kouluratkaisun suunnittelun välittömästi.
Merk. Tämä asia käsiteltiin §.n 48 jälkeen.
Kaupunginjohtaja Päivi Karikumpu poistui kokouksesta klo 18:48 tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.
OTE: Tekninen lautakunta
Opeltk 29.08.2023 § 74
269/12.00.00.00/2023
Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x ]
Valmistelija
Sivistysjohtaja p. 040 3447 311
Tekninen lautakunta on 8.6.2023 (§ 72 Muut asiat) päättänyt käynnistää kouluverkon kokonaisselvityksen ja kulut kohdennetaan investointien kustannuspaikalle 600 tulevien investointien suunnittelu.
Kaupunginjohtaja Päivi Karikumpu, tekninen johtaja Ville Repo, opetuslautakunnan puheenjohtaja Aleksi Päkkilä, teknisen lautakunnan puheenjohtaja Juho Tölli, maankäyttöpäällikkö Juha Peltomaa, Elina Nykänen Sitowise Oy, Hanna Puolimatka Sitowise Oy ja Miro Mujunen Sitowise Oy pitäneet ns. tarjouspalaverin kouluverkkoselvityksestä 16.6.2023 (kokouksesta on laadittu muistio).
Tekninen johtaja on tehnyt 29.6.2023 hankintapäätöksen ostaa kouluverkkoselvitystä varten konsulttipalvelua Sitowise Oy:ltä
Kesän aikana konsultille on toimitettu lähtöaineistoa.
Em. valmistelutyöryhmä kokoontunut 23.8.2023. Konsultti on esitellyt valmisteluaineistoa ja eri skenaariomalleja (em. henkilöiden lisäksi kutsuttuna sivistysjohtaja Riitta Viitakangas). Kokouksessa keskusteltiin myös valmisteluprosessin etenemisestä.
Kaupunginhallituksen asettaamassa Pirttirannan päiväkodin laajennuksen suunnittelu- ja rakentamistyöryhmän ohjausryhmän kokouksessa 23.5.2023 ko. ohjausryhmä on ehdottanut, että työryhmä jatkaisi tarkastelemalla kasvatus- ja koulutuspalvelujen investointi- ja tilatarpeita eli koulu ja päiväkotiratkaisujen kokonaistarpeet. (Kaupunginhallitus on antanut 22.5.2023 työryhmän tehtäväksi varhaiskasvatuksen kokonaistilanteen ja tulevaisuuden suunnitelman tarkastelun.)
Aittolan ja Järvikylän koulujen tilaratkaisuja tai kouluverkkosuunnittelua varten ei ole nimetty ohjausryhmää.
Esittelijä
Sivistysjohtaja Viitakangas Riitta
Päätösesitys
1. Opetuslautakunta käy keskustelun konsultin laatimista skenaariomalleista.
2. Kommentit skenaariomalleista annetaan konsultille jatkotyöstöä varten 4.9.2023.
3. Kaupunginhallitus muuttaa Pirttirannan päiväkodin laajennuksen ohjausryhmän tehtävänannon kattamaan koko kasvatus- ja koulutuspalvelujen investointi- ja tilatarpeiden kartoittamiseen kokouksessaan 11.9.2023.
4. Kyseinen ohjausryhmä antaa konsultin selvitystyön pohjalta ehdotuksensa Aittola-Järvikylän kouluratkaisusta opetuslautakunnalle 18.9.2023.
5. Opetuslautakunta käy ehdotuksesta evästyskeskustelun kylien kuulemista varten 21.9.2023.
6. Kuuleminen ja lausuntojen pyytäminen järjestetään viikoilla 39-40.
7. Opetuslautakunta päättää esityksestään kaupunginhallitukselle/-valtuustolle 10.10.2023.
8. Kaupunginhallitus päättää esityksestä 19.10.2023.
9. Kaupunginvaltuusto tekee päätöksen 2.11.2023.
Päätös
Hyväksyttiin.
OTE: kaupunginhallitus
tekninen lautakunta
kaupunginjohtaja
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |