Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nivalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 31.08.2023/Pykälä 62

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

 

Khall 28.06.2023 § 232 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x ]

 

Valmistelija 

 Talousjohtaja p. 040 344 7206

 

Nivalan kaupunki on myöntänyt Nivalan Kuidulle vuonna 2020 1,2 miljoonaa euroa tilapäislainaa valokuituhankkeen toteuttamisen omarahoitusosuuteen. Hanke on toteutettu suunnitellusti.

 

Tilapäislaina myönnetään enintään vuodeksi kerrallaan. Yhtiön lainanmaksukyky perustuu investoinnin tuottamaan kassavirtaan, joka kertyy usean vuoden aikana. Tilapäislainan jäljellä olevalle pääomalle 900 000 euroa on perusteltua tehdä maksusuunnitelma, joka ottaa huomioon investoinnin tuottaman rahoituksen.

 

Valmistelijan ehdotus

Nivalan Kuitu Oy:n tilapäislaina muutetaan pitkäaikaiseksi lainaksi, jolle laaditaan maksusuunnitelma 10 vuodelle. Lainan korko on Euribor 12 kk + kaupungin perimä marginaali. Muut ehdot ja maksusuunnitelma määrätään laadittavassa uudessa velkakirjassa.

 

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Kaupunginhallitus hyväksyy valmistelijan ehdotuksen.

 

Päätös 

 Hyväksyttiin.

 

 

Merk. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti, että talousjohtaja Ulla Alinilla on läsnäolo- ja puheoikeus tämän pykälän esittelyn aikana. Ulla Alin oli paikalla klo 14:04-14:08. Urpo Korkiakoski poistui esteellisenä (yhteisöjäävi: Nivalan Kuitu Oy.n hallituksen puheenjohtaja) kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 14:08.

 

OTE: Talousjohtaja, controller, taloushallinnon asiantuntija, Nivalan Kuitu Oy

 

 

Khall 17.08.2023 § 259 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ x]

 

 Liite: Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen 28.6.2023

 päätökseen § 232

 

Valmistelija 

 Talousjohtaja p. 040 344 7206

 

Kaupungin talousarvion täytäntöönpano-ohjeessa kaupunginhallitukselle on annettu valtuudet myöntää lyhytaikaista lainaa kaupungin tytäryhteisöille. Pitkäaikaisen lainan myöntäminen on voimassa olevan ohjeen mukaan esitettävä kaupunginvaltuuston vahvistettavaksi.

 

Nivalan Kuitu on toteuttanut paikallisen valokuituhankkeen osin julkisella rahoituksella. Osa investoinnista on rahoitettu kaupungin myöntämällä tilapäislainalla. Hankkeen tuotot kertyvät pidemmällä aikavälillä joten yhtiön rahoitusasemaa voidaan vahvistaa jakamalla lainan lyhennyserät useammalle tilikaudelle.

 

Paikallisen valokuituinfran rakentamisen haja-asutusalueilla on katsottu olevan kansalaisten tasavertaisuutta tukeva rakenne. Julkisilla varoilla infran rakentamista on tuettu alueille, joilla kaupallista infraa ei ole saatavilla.

 

Kuntalain 129 § säännökset lainan ja takauksen antamisesta koskevat kaikenlaista lainan ja vakuuksienantoa riippumatta siitä, toimiiko saaja markkinoilla vai ei.

 

Tämä tarkoittaa, että kunta ei saa myöntää lainaa jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski, tai jos se vaarantaa kunnan kyvyn vastata sille laissa määrätyistä tehtävistä. Kunnan edut tulee turvata riittävillä vakuuksilla.

 

Lainalle on laadittu maksusuunnitelma. Lainalle esitetään markkinaehtoista korkoa ja marginaalia. Yhtiöltä edellytetään lisäksi laissa edellytetty vakuus, joka kattaa 5% lainan pääomasta.

 

Valmistelijan ehdotus

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että Nivalan Kuidulle myönnetty tilapäislaina 900 000 euroa voidaan muuttaa pitkäaikaiseksi lainaksi kuntalain asettamien ehtojen täyttyessä.

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää hallintolain 50 - 53 §:n mukaisesti tehdä itseoikaisun kaupunginhallituksen 28.6.2023 § 232 päätökseen. Edellä mainitun johdosta kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että yhtiön tilapäislaina 900 000 euroa muutetaan pitkäaikaiseksi lainaksi kuntalain asettamien ehtojen täyttyessä.

 Kaupunginhallitus päättää merkitä Heikki Häyrysen tekemän oikaisuvaatimuksen tietoon saaduksi.

  

Päätös 

 Hyväksyttiin.

 

OTE: Heikki Häyrynen

 

 

 

Kvalt 31.08.2023 § 62  

52/02.02.03.00/2023  

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]

 

 Liite: Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen 28.6.2023

 päätökseen § 232

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Kaupunginhallitus päättää hallintolain 50 - 53 §:n mukaisesti tehdä itseoikaisun kaupunginhallituksen 28.6.2023 § 232 päätökseen. Edellä mainitun johdosta kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että yhtiön tilapäislaina 900 000 euroa muutetaan pitkäaikaiseksi lainaksi kuntalain asettamien ehtojen täyttyessä.

 

Keskustelu

 Kokouksessa pidetyn neuvottelutauon jälkeen Eija-Riitta Niinikoski esitti Jarmo Vuolteenahon kannattamana seuraavaa:  Kaupunginvaltuusto päättää myöntää 900 000 euron pitkäaikaisen lainan kuntalain asettamien ehtojen täyttyessä. Lainalle laaditaan maksusuunnitelma 10 vuodelle. Lainan korko on Euribor 12 kk + kaupungin perimä marginaali. Muut ehdot ja maksusuunnitelma määrätään laadittavassa velkakirjassa. Yhtiöltä edellytetään vakuus, joka kattaa 5 % lainan pääomasta. Kaupunginvaltuusto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Päätös 

 Kaupunginvaltuusto päätti myöntää Nivalan Kuitu Oy:lle 900 000 euron pitkäaikaisen lainan kuntalain asettamien ehtojen täyttyessä. Lainalle laaditaan maksusuunnitelma 10 vuodelle. Lainan korko on Euribor 12 kk + kaupungin perimä marginaali. Muut ehdot ja maksusuunnitelma määrätään laadittavassa velkakirjassa. Yhtiöltä edellytetään vakuus, joka kattaa 5 % lainan pääomasta. Kaupunginvaltuusto hyväksyi ehdotuksen.

 

Merk. Kokouksessa pidettiin neuvottelutauko tämän pykälän aikana klo 19:46-19:52. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti, että Nivalan Kuitu Oy:n toimitusjohtaja Olli Jokisella on puheoikeus tämän pykälän aikana asiantuntijana, Olli Jokista kuultiin klo19:55-19:59.

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti, että tämän pykälän otsikko kirjataan seuraavasti: Pitkäaikaisen lainan myöntäminen Nivalan Kuitu Oy:lle - Hallintolain mukainen itseoikaisu koskien tilapäislainan muuttamista pitkäaikaiseksi lainaksi

 

 

 

OTE: Talousjohtaja, controller, taloushallinnon asiantuntija, Nivalan Kuitu Oy, Heikki Häyrynen

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa