RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Alueellinen maaseutulautakunta
Pöytäkirja 29.09.2022/Pykälä 14
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muut asiat
Almaas 29.09.2022 § 14
Muut mahdollisesti esille tulevat asiat.
Päätös
Alueellinen maaseutulautakunta keskusteli lomituspalveluiden muutoksesta. Lomituspalveluiden järjestäminen siirtyy 1.1.2023 Toholammin kunnalle. Yrittäjien ja lomittajien keskuudessa on ollut huolta lomituksen organisoinnista ja toimivuudesta jatkossa. Alueellinen maaseutulautakunta toivoo Toholammin kunnalta avointa tiedottamista asioiden valmistelusta. Tiedottamisella hälvennetään myös työntekijöiden epävarmuutta muutoksesta. Tiedottaminen on tarpeellista kaikkiin kuntiin.
Alueellinen maaseutulautakunta esittää yhteistoiminta-alueen kunnille, että vuodelle 2023 varataan määräraha maksullisen lomituksen tukemiseen. Maksullista lomitusta esitetään tuettavaksi 3 €/tunti ja enintään 120 tuntia/ yrittäjä. Osallistumalla maksullisen lomituksen kustannuksiin edesautetaan maatalousyrittäjien jaksamista ja tuetaan yrittäjien hyvinvointia.
OTE:
Toholammin kunta, Kärsämäen kunta, Oulaisten kaupunki, Sievin kunta, Ylivieskan kaupunki
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |