RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 06.10.2022/Pykälä 85
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oheismateriaali
Säikkätien ja Kyläojantien peruskunnostuksen urakoitsijan valinta | |
Pyörätelineiden hankinta Kyösti Kallion koululle | |
Aidan ja porttien hankinta Nokelan päiväkoti lisäosa |
Viranhaltijapäätökset
Tek 06.10.2022 § 85
6/00.01.01.01/2022
Toimialajohtajan esitys
Toimielin merkitsee yllämainitut asiat tietoon saaduiksi ja samalla toteaa, että kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta ei ole käytetty.
Päätös
Asiat merkittiin tietoon saaduiksi ja todettiin, että ei ole käytetty kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |