RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kyläneuvosto
Pöytäkirja 02.06.2022/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kylien kuulumiset ja kyläporinoista syntyneet ajatukset
Kyläneuv 02.06.2022 § 11
292/12.08.00/2022
Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]
Valmistelija
Hyvinvointikoordinaattori p. 040 344 7317
Ennen kyläneuvoston kokousta pidettiin kyläporinat, joista voidaan käydä keskustelua. Kyläporinat on tarkoitus pitää jatkossa aina kyläneuvoston kokousten yhteydessä ja täten jalkautua vuoron perään eri kylille.
Esittelijä
Hyvinvointikoordinaattori Vähäkangas Meri
Päätösesitys
Käydään läpi kylien kuulumisia ja keskustellaan kyläporinoissa syntyneistä ajatuksista.
Päätös
Käytiin läpi kylien kuulumisia.
Ahde: Menossa Leader-hanke Ahteen koulun ympäristön kunnostaminen ulkoilu- ja lähiliikuntakäyttöön. Kylällä järjestettiin vapputapahtuma ja 8.6 tapahtuma Nivalan torilla. Kevyen liikenteen väylälle koetaan tarvetta kylällä, sillä paljon maatalouskoneita kyläteillä. Harrasteilta suunnitteilla syksylle. Tontteja on tarjonnassa, kysyntää on ollut.
Aittoperä: Pääsiäiskokkotapahtuma järjestettiin keväällä. Aittolan koulun tilanne keskusteluttaa kylällä, kun oppilaat vähenevät. 2 lisävuotta näillä näkymin ollaan vielä antamassa. Pounan entiseen kauppaan tulossa kesäkahvila (4H-yritys).
Erkkilä-Sarjankylä: Kevättalvella järjestettiin pari tapahtumaa, kesällä tulossa myös tapahtumia mm. juoksutapahtuma. Kylälle on perustettu kylätoimikunta ja valokuvauskilpailu tulossa syksyllä.
Haapaperä: Kyläyhdistys on epäaktiivinen, mutta vanhempainyhdistys toimii aktiivisesti. Haapaperällä järjestettiin keväällä kylähullu Anita Sieväsen toimesta kyläklinikka. Kylälle on muuttanut paljon uusia perheitä.
Haikara: Haikaran koulun uutta koulurakennusta aletaan pian rakentamaan, suunnittelu on menossa. Kylällä positiivista pöhinää, tulijoita olisi muttei tontteja riittävästi. Kylällä järjestetty rautaromunkeräystä.
Junttila: Kevyen liikenteen väylän rakennus alkanut. Pääsiäisenä järjestettiin uudella koululla tapahtuma.
Järvikylä: Väkeä riitti kevättempauksessa. Vanhempainyhdistys on kylällä aktiivinen. Koulun jääkiekkokaukalon pohjan kunnostamisesta on keskusteltu kylällä ja mietitty siihen Leader-hanketta.
Keskusta/taajama: Kyösti Kallion koulun ympäristöön ollaan rakentamassa lähiliikunta-aluetta Leader-hankkeen turvin. Kyösti Kallion koulun ja Niva-Kaijan koulun vanhempainyhdistykset ovat tyytyväisiä, kun ovat saaneet tehdä varainkeruuta kaupungin tapahtumissa. Keskustan ja taajaman alueelle kaivattaisiin omaa viestintäkanavaa asukkaiden välille.
Koskenperä-Karvoskylä: Koskenperän lavalla alkamassa heinäkuussa tanssit. Karvoskylä-Jokikylä-Pahkaperä-Koskenperä akselilla ilmestyy kyläkirje säännöllisesti, jossa tiedotetaan kyliä koskevista asioista. Kylälle on myös palkattu 2 nuorta kesätöihin kyläavustajiksi, jotka voivat auttaa kyläläisiä esimerkiksi pihatöissä.
Ruuskankylä: Kylällä ei ole nyt ollut aktiivista toimintaa. Vanha Ruuskankylän koulu on nykyään metsästysmajana.
Nuorisovaltuuston edustaja kertoi, että nuorisovaltuusto on osallistavan budjetoinnin rahoituksella hankkinut kylille frisbeegolfkoreja koulujen läheisyyteen. Nuoret toivoisivat tekemistä myös kylille, ettei kaikki harrastaminen ole vain taajaman alueella.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |