RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 05.05.2022/Pykälä 40
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Laskujen hyväksymisoikeus uudelle tekniselle johtajalle
Tek 09.12.2021 § 53
Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]
Valmistelija
Tekninen johtaja p. 040 344 7301
Valtuuston hyväksymän talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa todetaan laskujen hyväksymisestä seuraavaa.
Ennen hankintapäätöksen tekemistä hankintapäätöksen tekijän on varmistettava se, että käytettävissä olevat määrärahat riittävät hankintakustannusten kattamiseen. Yrittäjiltä ostettavien palveluiden kohdalla on myös hankintapäätöstä tehtäessä, tarkistettava onko yrittäjä YTJ-rekisterissä (Verohallinnon Yritys ja yhteisötietojärjestelmä, josta on selvitettävä yrittäjän ennakkoperintärekisteriin kuuluminen) sekä tarkistettava kuuluuko yrittäjä YEL:n piiriin (Yrittäjäeläkevakuutus eli yrittäjä maksaa omaa eläketurvaa). Näillä tarkistuksilla varmennetaan, että kaupungille ei myöhemmin lankea yrittäjän itsensä maksettavaksi kuuluvia eläke- ja sosiaalikustannuksia. Mikäli yrittäjä ei esim. itse maksa yrittäjäeläkettä, voidaan se periä kaupungilta jopa kymmenen vuoden sisällä laskun maksatuksesta jälkikäteen. Yksityisyrittäjältä on pyydettävä ennakkoperintärekisteriote, sekä yrittäjäeläketodistus, jotta suoritus voidaan maksaa ostoreskontran kautta. Mikäli yrittäjä ei toimita ao. todistusta, suoritus on maksettava palkanlaskennan kautta.
Jokaista tehtäväaluetta ja/tai yksikköä varten toimielimet määrittelevät vuosittain laskujen hyväksyjät, jollei hyväksyjää ole määritetty ohje- tai johtosäännössä. Jokaiselle hyväksyjälle tulee nimetä varahenkilö. Hyväksyjän tulee olla tehtäväalueen tai yksikön toiminnasta vastuullinen henkilö. Sähköisen ostolaskujen käsittelyjärjestelmän reititykseen on nimettävä edellä mainittu hyväksyjä. Laskujen hyväksyjäpäätöksistä vuoden aikana tulee ilmoittaa välittömästi kaupunginhallitukselle ja taloustoimistoon.
Ostolaskujen käsittelyssä käytetään sähköistä ostolaskujen kierrätys- ja arkistointijärjestelmää, jota hoitaa Kuntien Hetapalvelut Oy Nivalan kaupungin lukuun. Järjestelmän kautta tulevat laskut ohjataan ensin asiatarkastajalle ja sen jälkeen hyväksyjälle. Hyväksyjän on tarkistettava, että lasku on muodollisesti ja asiallisesti oikea, tavara, työsuoritus tai muu palvelus on merkitty tarkastetuksi, laskussa on oikea tiliöinti, ja että menon suorittamiseksi on käytettävissä määrärahaa.
Laskun tarkastajana ja hyväksyjänä ei saa olla sama henkilö, ja koskaan ei hyväksyjä saa hyväksyä omia puhelin-, matka-, majoitus-, koulutuslaskuja vaan ne on esimiehen hyväksyttävä
Esittelijä
Tekninen johtaja Hautala Jouni
Päätösesitys
Tekninen lautakunta päättää hyväksyä laskujen ja tositteiden hyväksyjät vuodelle 2022 seuraavasti:
Tehtäväalue: Hyväksyjä:
600 LUPA- JA VALVONTA
Kaija Kiviahde rakennustarkastaja
650 MAANKÄYTTÖ
Juha Peltomaa maanmittausteknikko
700 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO
Jouni Hautala
tekninen johtaja
toimialajohtaja
705 LIIKENNEVÄYLÄT
7051 kaavatiet
7052 kevyen liikenteenväylät
7063 valaistus
7064 sadevesiverkosto
7065 kunnan tiet
7067 monitoimiradasto
Kari Kaartinen maanrakennustyönjohtaja
7071 - 7072 yksityistiet
Juha Peltomaa
maanmittausteknikko
710 PUISTOT JA YLEISET ALUEET
720 KONEKESKUSPALVELUT
730 JÄTEHUOLTO
Ulla-Maija Välikangas
puistotyönjohtaja
740 KUNNOSSAPITO
Tauno Korpi Jari Jyrkkä
kiinteistöpäällikkö kiinteistöpäällikön sijaisena toimiessaan
7401-7590 Kulutusmittaus ja erityislaitehuolto
Juha Maijala automaationpääkäyttäjä
760 - 770 RUOKA- JA PUHDISTUSPALVELU
Sirpa Peltomaa Asta Keckman Anna-Leena Tölli
ruokahuoltopäällikkö siivoustyöjohtaja ruokapalveluesimies
860 - 880 INVESTOINNIT VASTUUALUEITTAIN
Vastaavat henkilöt kuten edellä.
Lisäksi kaikkien laskujen hyväksyjinä voivat toimia varalla.
Jouni Hautala Juha Peltomaa
tekninen johtaja maanmittausteknikko
toimialajohtaja toimialajohtajan sijaisena
toimiessaan
Anna-Leena Töllin osalta laskujen hyväksymisoikeus astuu voimaan heti lautakunnan päätöksen jälkeen.
Päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.
OTE: Heta, taloushallinto, laskujen hyväksyjät ja tarkastajat
Tek 20.01.2022 § 8
Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]
Valmistelija
Tekninen johtaja p. 040 344 7301
Rakennustarkastaja Kaija Kiviahde jää lomalle 1.2.2022 alkaen ennen varsinaista eläkkeelle jäämistä. 1.2.2022 alkaen rakennustarkastajan viransijaisena toimii Ari Ojala ja hänelle tulee myöntää laskujen hyväksymisoikeus tehtäväalueelle 600 lupa- ja valvonta.
Tehtäväalue: Hyväksyjä:
600 LUPA- JA VALVONTA
Ari Ojala
rakennustarkastaja
Esittelijä
Tekninen johtaja Hautala Jouni
Päätösesitys
Tekninen lautakunta myöntää Ari Ojalalle laskujen hyväksymisoikeuden tehtäväalueelle 600 lupa- ja valvonta 1.2.2022 alkaen.
Päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.
OTE: Heta, Ari Ojala
Tek 05.05.2022 § 40
848/02.02.00/2021
Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]
Valmistelija
Tekninen johtaja p. 040 344 7301
Teknisen johtajan vaihtuessa uudelle tekniselle johtajalle on annettava laskujen hyväksymisoikeus seuraavasti:
700 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO
Ville Repo
tekninen johtaja
toimialajohtaja
Lisäksi kaikkien laskujen hyväksyjinä voivat toimia varalla.
Ville Repo Juha Peltomaa
tekninen johtaja maanmittausteknikko
toimialajohtaja toimialajohtajan sijaisena
toimiessaan
Esittelijä
Tekninen johtaja Hautala Jouni
Päätösesitys
Tekninen lautakunta myöntää Ville Revolle laskujen hyväksymisoikeuden 16.5.2022 alkaen kustannuspaikalle 700 teknisen toimen hallinto, sekä varahenkilönä kaikille teknisen toimen kustannuspaikoille.
Päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.
OTE: Heta, Ville Repo
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |