RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 20.04.2022/Pykälä 37
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhdistysyhteistyöasiakirja |
Järjestöavustukset 2022
Hvltk 20.04.2022 § 37
150/02.04.01.00/2022
Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]
Oheismateriaali: Yhteenveto avustuksista 2022, Järjestöavustussääntö ja Järjestöavustusten hakuohjeet
Valmistelija
Valmistelijat hyvinvointikoordinaattori, kulttuurituottaja, liikuntasihteeri, nuoriso-ohjaaja ja hyvinvointijohtaja
Nivalan kaupungin järjestöavustukset on ilmoitettu haettavaksi 1.3.-31.3.2022. Järjestöavustusten hakuajasta on ilmoitettu Nivala-lehdessä, järjestökirjeessä ja kaupungin kotisivuilla.
Avustukset olivat haettavissa sähköisesti avustusverkko.fi -sivuston kautta. Järjestöillä oli myös mahdollisuus jättää avustushakemus paperisena. Hakijoilla on ollut mahdollista saada opastusta avustusverkko.fi -sivuston käyttöön. Avustusten jakoperiaatteet on julkaistu avustusverkon sivuilla ja Nivalan kaupungin kotisivuilla. Avustuksia on voinut hakea yleisavustuksena (liikunta, nuoriso, kulttuuri, muu järjestötoiminta), kohdeavustuksena sekä avustuksena alle 18-vuotiaiden urheilupaikkojen käyttömaksuihin.
Avustuksia haki yhteensä 49 hakijaa. Avustuksia haettiin yleisavustuksina 80460 euroa, kohdeavustuksina 42578 euroa ja tila-avustuksina 26500 euroa eli yhteensä 149538 euroa. Talousarviossa 2022 järjestöavustuksia on jaettavana yhteensä 90000 euroa. Järjestöavustuksista varataan kumppanuussopimukseen pohjautuen 4H-yhdistykselle 12.500 euroa, Nivala Seura ry:lle 10.000 euroa ja Pohjois-Pohjanmaan MLL:n piirille 5.000 euroa. Toritapahtumien yhteistyöhön järjestöjen kanssa varataan 4.000 euroa. Lisäksi Kyösti ja Kalervo Kallion museosäätiön toimintaan varataan 6.500 euroa. Hakemusten perusteella jaetaan avustuksia järjestöille 52.000 euroa
Esittelijä
Hyvinvointijohtaja Alatalo Timo
Päätösesitys
Esityksen perusteena on käytetty hyvinvointilautakunnan hyväksymää järjestöavustussääntöä. Avustuksia jaetaan yhteensä 52000 euroa, joista yleisavustuksina 30200 euroa, kohdeavustuksina 13300 euroa ja tila-avustuksina 8500 euroa.
Yleisavustukset liikunta (yhteensä 17300)
Nivalan Aikidoseura ry 300
Nivala Cowboys ry 2800
Nivalan Frisbeegolf ry 1000
Nivalan Keilaajat ry 400
Nivalan Polku ry 1000
Nivalan Saukot ry 2500
Nivalan Seudun golf ry 700
Nivalan Suunnistajat ry 700
Nivalan Urheilijat Ry 2000
Nivalan Voima Ry 400
Nivalan Voimistelijat ry 500
Nivala Pesis ry 1600
SB Nivala 400
Ysikaks' Nivala 3000
Kohdeavustukset liikunta (yhteensä 3200)
Nivala Cowboys ry 300
Nivalan Polku ry 500
Nivalan Saukot ry 600
Nivalan Suunnistajat ry 300
Nivalan Voimistelijat ry 1000
Nivala Pesis ry 500
Tila-avustukset liikunta (yhteensä 8500)
Nivala Cowboys ry 6000
Nivalan Saukot ry 1000
Nivalan Sukeltajat ry 400
Nivalan Urheilijat Ry 500
Nivala Pesis ry 600
Yleisavustukset kulttuuri (yhteensä 1300)
Jokilaaksojen oratoriokuoroyhdistys ry 200
Nivalan Pelimanniyhdistys ry 400
Nivalan Puhallinorkesteriyhdistys ry 400
Nivalan Sekakuoro ry 300
Kohdeavustukset kulttuuri (yhteensä 2300)
KM-Duo 100
Nivala-Seura ry 1500
Rautalankaduo Kaiku 100
Tanssiorkesteri The Rolling Beat 400
Trio Iltarusko 200
Yleisavustukset nuoriso (yhteensä 1000)
Nivalan Partio ry 1000
Kohdeavustukset nuoriso (yhteensä 2000)
Nivalan 4H-yhdistys ry 2000
Yleisavustukset muut järjestöt (yhteensä 10600)
Malilan koulun vanhempainyhdistys ry 200
Maliskylän nuorisoseura ry 700
MLL Nivalan paikallisyhdistys ry 1300
Niva-Kaijan koulun vanhemmat ry 200
Nivalan Eläkeliitto ry 1200
Nivalan Eläkkeensaajat ry 600
Nivalan Kuntorimpi ry 600
Nivalan Martat ry 500
Nivalan Nuorisoseura ry 1500
Nivalan Parkinson-kerho 300
Nivalan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry 500
Nivalan Sydänyhdistys ry 500
Nivalan Urheilukalastajat ry 400
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys ry Nivalan osasto 400
Suomenselän Luontokuvaajat ry 400
SPR Nivalan osasto 500
Viva La Nivala (Pohjois-Pohjanmaan neuroyhdistys) 300
Yhteinen Tupa ry 500
Kohdeavustukset muut järjestöt (yhteensä 5800)
Aittolan kyläseura ry 500
Haikaran maa- ja kotitalousseura ry 500
Maliskylän nuorisoseura ry 500
MLL Nivalan paikallisyhdistys ry 1000
Nivalan Eränkävijät ry/ Ampumajaosto 1500
Nivalan Hevosjalostusyhdistys ry 200
Nivalan Kuntorimpi ry 500
Nivalan Parkinson-kerho 100
Nivalan vapaaehtoinen palokunta ry 1000
Päätös
Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
OTE: järjestöavustusten hakijat, Kuntien Hetapalvelut Oy
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |