Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nivalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 25.01.2022/Pykälä 1

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Hvltk 25.01.2022 § 1 

 

Toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toteaa läsnäolijat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.

 

Tähän kokoukseen osallistuvat myös kaudelle 2022-2023 nuorisovaltuustoon nimetyt Talvi Kangas ja Jere Jämsä. Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous pidetään myöhemmin tammikuun 2022 aikana, jolloin päätetään varsinaiset Nuvan edustajat hyvinvointilautakuntaan.

 

Päätös

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa