RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 17.11.2021/Pykälä 39
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sopimus lapsiperheiden kotipalvelun toteuttamisesta vuodelle 2022
Hvltk 17.11.2021 § 39
807/00.04.02/2021
Oheismateriaali: Nivala lapsiperheiden kotipalvelu 2022
Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]
Valmistelija
Hyvinvointijohtaja, p. 040 3447 371
Nivalan kaupunki on ostanut syksystä 2020 alkaen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiriltä lapsiperheiden tilapäistä ja lyhytaikaista kotipalvelua. Palvelu on ennaltaehkäisevää varhaisen tuen palvelua. Keskeisenä tavoitteena on perheen omien voimavarojen vahvistaminen. Toiminta on suunnattu perheille, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Kotipalvelulla tarkoitetaan asumiseen, hoitoon ja huolenpitoon, toimintakyvyn ylläpitoon, lasten hoitoon ja kasvatukseen, asiointiin ja muihin jokapäiväiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista. Kotipalvelu on maksutonta perheille.
Sopimus on neuvoteltu vuosittain. MLL:n Pohjois-Pohjanmaan piiri on tarjoutunut hoitamaan kotipalvelua vuonna 1.1.-31.12.2022, jos kaupunki sitoutuu tukemaan toimintaa 60.100 euron summalla. Kokoaikaisen kotipalvelutyöntekijän työnkuva muodostuu kotipalvelukäynneistä ja piirin toteuttamasta lapsiparkkitoiminnan ohjaajan tehtävistä. MLL:n piirityöntekijän vastaa 20 % työajalla kotipalvelun ajanvarauksista ja kotipalvelutyöntekijän työn ohjaamisesta. MLL:n piiri tekee vuoden aikana kolme seurantaraporttia toiminnasta (31.3. ja 30.9 sekä toimintakauden päätyttyä).
Esittelijä
Hyvinvointijohtaja Turunen Jukka
Päätösesitys
Hyvinvointilautakunta hyväksyy MLL:n Pohjois-Pohjanmaan piirin ja Nivalan kaupungin välisen sopimuksen lapsiperheiden kotipalvelusta ja valtuuttaa hyvinvointijohtajan allekirjoittamaan sopimuksen. Hyväksynnän ja allekirjoitusvaltuutuksen ehtona on, että Nivalan kaupunginvaltuuston hyväksymässä talousarvioissa vuodelle 2022 toimintaan on varattu rahoitus.
Päätös
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.
OTE: hyvinvointijohtaja Jukka Turunen (31.12.2021 saakka), hyvinvointijohtaja Timo Alatalo (1.1.2022 alkaen), MLL Pohjois-Pohjanmaan piiri
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |