Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nivalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 04.11.2021/Pykälä 36

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2022

 

Khall 18.10.2021 § 98 

 

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]

 

Valmistelija 

 Talousjohtaja p. 040 344 7206

 

Kuntalain 110 §: mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. 

 

Kuntalain 111 § mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista. Kunta saa päättää kunnallisveroprosenttinsa vapaasti ottaen kuitenkin huomioon Kuntalain 110 -111 §:ien sääntely päätöksen ajankohdasta ja kunnan talouden tasapainosta.

 

Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a §:n (520/2010) mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, niin ilmoitus tulee tehdä viimeistään sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä (Laki säädettyjen määräaikain laskemisesta 150/1930 5 §).

 

Kuntalain 110 §:n mukaan talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Valtuuston vahvistamassa strategiassa tavoitteena on kohtuulliset veroprosentit. Toimialojen valmistelema talousarvioesitys perustuu vuoden 2021 veroprosenttien tasoon ja on 800 teur ylijäämäinen.

 

Valmistelijan ehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle Nivalan kaupungin tuloveroprosentiksi 22,00 % vuonna 2022.

 

Esittelijä 

 Kaupunginjohtaja Karikumpu Päivi

 

Päätösesitys 

 Kaupunginhallitus päättää hyväksyä valmistelijan ehdotuksen.

 

Päätös 

 Hyväksyttiin.

 

 

Merk.

 Tämä pykälä käsiteltiin § 88 jälkeen. Talousjohtaja Ulla Alin oli paikalla tämän pykälän aikana klo 14:42-14:48.

 

 

 

KV OTE: Talousjohtaja, laskentasihteeri

 

 

Kvalt 04.11.2021 § 36  

756/02.03.00/2021  

 

Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]

 

Esittelijä 

 Hallintojohtaja Hankonen Liisa

 

Päätösesitys 

 Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy Nivalan kaupungin tuloveroprosentiksi 22,00 % vuodelle 2022.

 

Päätös 

 Hyväksyttiin.

 

 

 

OTE: Talousjohtaja, laskentasihteeri

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa