RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.nivala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 09.09.2021/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite1 | KAAVOITUSKATSAUS 2021 |
Kaavoituskatsaus 2021
Tek 09.09.2021 § 6
680/10.00.00/2021
Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [ ]
LIITE: Kaavoituskatsaus 2021
Valmistelija
Maanmittausteknikko p. 040 344 7285
MRL 7 §:n mukaan kunnan tulee vuosittain laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet. Katsauksen yhteyteen on kysynnän edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä.
Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.
Valmistelijan ehdotus
Lautakunta hyväksyy vuoden 2021 kaavoituskatsauksen ja esittää sitä edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle hyväksyttäväksi.
Lopullisesta hyväksymisestä kuulutetaan kuten kunnalliset
ilmoitukset kuulutetaan.
Esittelijä
Tekninen johtaja Hautala Jouni
Päätösesitys
Hyväksytään valmistelijan ehdotus.
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Merk.
Maanmittausteknikko/kaavoittaja Juha Peltomaa esitteli asian lautakunnalle. Hän saapui kokoukseen klo 18.50.
OTE:
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |